|
Talvi ja pakkaset ovat tulossa, ja jäänmurtajat ovat valmiina lähtemään töihin. Finstaship laajensi voip-ratkaisun laivojen puhelinkeskukseen asti. Ict-päällikkö Mika Maaranen toteaa, että järjestelmä yksinkertaistui: puhe voidaan siirtää laiturilta langattoman lähiverkon kautta laivaan.
Finstashipin Helsingin ja Turun konttoreissa on käytössä voip-puhelimet.
”Käytämme kahta mallia, perinteisiä rautapuhelimia pöydällä sekä pc-koneeseen kytkettävää usb-luuria. Voip-puhelin on perinteistä helpompi käyttää tilanteissa, joissa käyttäjät vaihtavat huoneesta toiseen. Puhelin vain irrotetaan verkkorasiasta ja yhdistetään rasiaan toisessa huoneessa”, ict-päällikkö Mika Maaranen kertoo.
Finstashipillä ei ole vertailupohjaa perinteisistä lankapuhelimista ja niiden kustannuksista, sillä se päätyi suoraan voip-ratkaisuun. Matkapuhelimissa Varustamoliikelaitoksella oli aluksi toinen palveluntarjoaja.
”Mutta huomasimme pian, että säästimme ottamalla myös sim-kortit Fujitsusta. Säästöjä on vaikea laskea eurolleen, mutta esimerkiksi keskinäisistä gsm- ja voip-puheluista tuli uuden järjestelmän kautta ilmaisia. Kun ulkopuolinen soittaa voippiin ja puhelu kääntyy gsm-puhelimeen, puhelusta tulee talon sisäinen ja näin ilmainen. Myös minuuttihinnat laskivat Fujitsun palvelun myötä.”
Tavoitteena tavoitettavuus
Puhelinpalvelujen luotettavuus on Finstashipissä elintärkeää. ”Meille asennettiin juuri Communication desktop eli uusin versio voipista. Johdon tärkein tavoite päivityksessä oli tavoitettavuuden parantaminen. Tämä on myös toteutunut. Emme ehkä vielä osaa käyttääkään ihan kaikkia mahdollisuuksia, jotka uusi versio toi mukanaan.”
Fujitsun sim-kortit ovat käytössä toimistoissa, ja muutama kortti on testauksessa laivoilla. Fujitsun tarjoamat gsm-liittymät ovat Maarasen mukaan toimineet hyvin laivaympäristössäkin. Hän arvioi varustamon siirtyvän käyttämään yhä enemmän Fujitsun kortteja.
Mika Maaranen odottaa nyt uusia tuulia langattoman verkon tuomista mahdollisuuksista, joita Fujitsu on jo käynyt esittelemässä.
”Uudessa mallissa wlania voisi käyttää toimistojen mobiileissa ratkaisuissa gprs:n sijaan. Jos saamme integroitua wlanin tähän hyötykäyttöön, syntyy lisää säästöjä. Käyttäjää tämä hyödyttää nopeampana tiedonkulkuna. Toinen tuleva mielenkiintoinen tekniikka on gsm-puheen siirtyminen voipin päälle”, Mika Maaranen kertoo.
Kaksi yhdellä iskulla
Finstashipillä on pieni it-organisaatio. Siksi se olisi ongelmissa ilman Patja-käyttötukea.
”Tarvitsemme ulkopuolisen organisaation pyörittämään tukitoimintoja, eikä oma asiantuntemuksemme riittäisikään kaikkien ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Koska kyse ei ole pelkästä tietokoneiden ylläpidosta, vaan myös puhelinjärjestelmistä, pitäisi olla yksi organisaatio ylläpitämässä it-järjestelmiä ja toinen puhelimia. On kätevää saada molemmat yhdestä palvelusta.” Mika Maaranen toteaa.
» Finstashipin tehoratkaisu: Puhepalvelut paketissa
|