|
Onneksi valtion it-johtaja Leena Honka ei pelkää haasteita. Hän on ottanut urakakseen valtion tietohallinnon yhtenäistämisen. Suunnittelu on jo täydessä vauhdissa.
Jos valtio olisi yritys, se olisi valtava. Jo työasemia on runsaat
150 000, työntekijöitä melkein yhtä paljon. Ero selittyy suurelta osin sillä, että osa laitteista on asiakkaiden eli meidän kansalaisten käytössä.
Koko ei ole ainoa tehtävän vaativuutta lisäävä tekijä. Osa valtionhallinnosta on hyvinkin perinteistä virkamiestoimintaa, lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten valmistelua ja soveltamista.
Mutta valtio on paljon muutakin: verottaja, väestönlaskija ja rekisteriviranomainen, joka pitää lukua niin yrityksistä kuin autoistakin. Ja niin ovat valtiota merivartiosto, poliisi, tulli ja armeijakin. TE-keskuksissa pitäisi osata antaa vauhtia suomalaisten yritysten innovaatioille ja uudelle teknologialle. Tietoturva on siis vähintään yhtä kriittinen tekijä kuin korkean teknologian yrityksissä.
Maaliskuussa valtion it-johtajan tehtävän vastaanottanut Leena Honka on löytänyt vielä yhden tavan mitata urakan suuruutta.
”Valtion it-hallinnon menot vastaavat keskikokoisen pörssiyhtiön liikevaihtoa. Jos olisimme yritys, olisimme sadan suurimman joukossa Suomessa”, Honka sanoo.
Hän on itse ansainnut kannuksensa teollisuuskonsernin talous- ja tietohallinnoissa, sekä operatiivisessa toiminnassa että johtamisessa. Hänellä on kokemusta myös valtionhallinnosta tullihallituksen tietohallintojohtajan tehtävistä. Leena Honka on hyvä esimerkki uudesta trendistä uskoa todella isot urakat naispuolisille kauppatieteilijöille miespuolisten diplomi-insinöörien sijasta.
Keskitetty hajautus
Leena Hongan tavoitteena ei ole tiukka, keskitetty tietojärjestelmä. Siihen ei valtio organisaationa edes oikein taipuisi. Strategiset päämäärät ovat muualla.
”Meidän pitää rakentaa palvelut asiakaslähtöisiksi ja helppokäyttöisiksi. Sähköisen asioinnin kehittäminen on yksi päämääristä. Siinä tulee olla sama look ja feel kaikkialla.”
”Samalla voidaan lisätä hallinnollista automaatiota. Tästä hyviä esimerkkejä ovat jo vaikkapa nykyinen, reaaliaikainen ja automaattinen väestönlaskenta tai veroehdotusmenettely, joka vapauttaa suurimman osan kansalaisista veroilmoituksen tuskasta”, Honka sanoo.
Hän korostaa, että valtionhallinnon it-toiminnan strategisena päämääränä on edistää tuottavuuden kasvua ja luoda uusia, parempia palveluja ja uusia tapoja toimia.
”Meillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus, jo tulevan virkamiesten sukupolvenmuutoksenkin takia. Nyt voimme saada aikaan rakennemuutoksia, jotka tekevät valtion it-hallinnosta verkottunutta, tehokasta, yhtenäistä ja läpinäkyvää”, Honka toteaa.
> Valtiohallinto it-kuurille
|