Työn merkitys ja asema ovat viime vuosina perusteellisesti muuttuneet. Miten sopeudumme muutokseen ja mitä se sopeutuminen oikein on?

Kun sekä teknologia että iso osa ihmisten arvomaailmaa ovat samaan aikaan mullistuneet, ei ole ihme, jos työelämä puhuttaa ja jopa näännyttää. Myös työn rooli on muuttunut. Ennen työtä tehtiin ennen kaikkea toimeentulon ja sosiaalisen aseman vuoksi, nyt siltä odotetaan myös yksilöllisyyden toteutumista ja elämänsisältöä.

Teknistynyt arki

Vielä kymmenen vuotta sitten sähköposti oli vain harvoilla, matkapuhelin merkitsi korkeaa asemaa ja tekstiviestien kätevyydestä ei arjen tasolla ollut vielä haisuakaan. Työn tekemisen välineet ovat mullistuneet ja muuttaneet myös itse tekemistä.

”Olennaista on työn merkitys ihmiselle”, sanoo filosofian tohtori Sirkka Heinonen, VTT:n johtava tutkija ja Suomen ensimmäinen naispuolinen Rooman Klubin jäsen (yläkuvassa). Hänen erikoisalaansa on tekniikan filosofia – tietoyhteiskunta, kestävä kehitys ja tulevaisuudentutkimus.

”Ihmiselle on tärkeää nähdä oman työn merkitys kokonaisuuden kannalta. Vanha tarina kertoo kolmesta kivenhakkaajasta, joista vain yksi oli onnellinen. Hän näki työnsä osana valtavan hienoa katedraalia.”

Nyt työtä arvioidaan uudelleen. Yhä useammalle se on olennainen osa itsensä toteuttamista. ”Pitäisikin miettiä, heijastuuko onnellisuus työn kautta vai lisääntyykö perheen, oman elämän ja vapaa-ajan merkitys”, Sirkka Heinonen kehottaa.

Työ- ja yksityiselämän välinen raja käy koko ajan häilyvämmäksi. Kun ihminen toisaalta on lähes koko ajan tavoitettavissa, irrottautuminen jää yhä enemmän hänen itsensä varaan. Ei esimies voi valvoa eikä vastata siitä, jos työntekijä lukee sähköposteja kotonakin tai vastaa työpuheluihin vapaa-ajallaan. Jollekin tällainen rytmitys sopii luonnostaan, toinen taas ei pääse enää lainkaan työstä irti. Lieneekö yksi lisääntyvän loppuunpalamisen syitä se, että pitäisi itse kyetä arvioimaan, milloin on tehnyt kylliksi?

Johtamisen haasteet

”Elämme tällä hetkellä hyvin suorituskeskeisesti”, toteaa Työterveyslaitoksen tutkija Hannakaisa Länsisalmi (yläkuvassa). ”Ihmisiä palkitaan asioiden suorittamisesta, mutta jos halutaan edesauttaa luovuutta ja innovaatioita, heitä pitäisi palkita siitä, että he kulkevat maailmalla silmät auki ja tuovat organisaatioon uusia ajatuksia ja ideoita.”

Suorittamista pidetään yhä edelleen työn tekemisen parhaana kriteerinä, vaikka pelkkä suorittaminen yhä harvemmin riittää. Kokonaisuuden hahmottaminen ja hallinta on haastavaa.

”Jos työlle asetetaan tarkat tavoitteet, homma tuntuu olevan helpommin hanskassa. Epävarmuuden kanssa on kuitenkin pakko elää. Uuden tuotteen tai toimintamallin kehitystyössä lopputulosta voi vain arvailla. Se vaatii hankkeen johtajalta luottamusta. On uskottava asiaan ja on uskottava tekijöihin”, Länsisalmi painottaa.

Työn sisältö on yhä useammin hyvin käsitteellistä, abstraktia ja näkymätöntä. Tulostakin on usein vaikea todentaa. ”Yksi nykypäivän työelämän haaste on, miten nämä abstraktit asiat pystytään konkretisoimaan niin, että saadaan syntymään yhteistä keskustelua.”

Käytännössä se tarkoittaa yhteisen kielen opettelua. Eri alojen ihmisten on löydettävä keinot puhua samasta asiasta niin, että saadaan yhteinen kohde, yhteinen viitekehys.

Tyhjästä ei synny uutta

”Meillä on päässyt vallalle ajatus, että uudet asiat pitäisi keksiä puhtaalta pöydältä. Onnistuneissa innovaatioissa on kuitenkin aina taustalla valtavasti kokemusta, historiaa, ymmärrystä ja näkemystä. Maailmanhistorian suuret innovaatiotkin on keksitty monessa eri paikassa ja moneen kertaan. Uutta syntyy, kun oikeat asiat yhdistetään uudessa paikassa, uudessa yhteydessä ja uudessa käytössä”, Länsisalmi muistuttaa.

”Mitä enemmän voimme säilyttää jo olemassa olevaa, sitä helpompi on kehittää siitä jotain uutta. Ei Isaac Newton keksinyt painovoimalakia, koska omena putosi hänen päähänsä, vaan tarinan omena havahdutti hänet näkemään jo tietämänsä uudella tavalla.”
Suomalaisen työelämän keskeisiä ongelmia on Hannakaisa Länsisalmen mielestä se, ettei ihmisillä ole aikaa ajatella eikä jutella toistensa kanssa.

”Asiantuntevilla ihmisillä pitäisi olla aikaa keskustella epävirallisessa hengessä ajatuksistaan, ideoistaan ja kokemuksistaan sen sijaan, että käytämme suhteettoman paljon aikaa virallisissa neuvotteluissa, joissa asioita käsitellään agendan mukaan. Tässäkin toimeenpanemme asioita sen sijaan, että pysähtyisimme miettimään, missä maailma menee, missä olemme ja mitä mahdollisuuksia tämä maailma tarjoaa.”

Hyvällä porukalla tulosta

Kaikissa onnistuneissa hankkeissa vetäjän rooli on keskeinen. Hän kokoaa porukan ja antaa sille tehtävät. ”Tutkin ja jututan ihmisiä työkseni, ja olen havainnut, että onnistujat ovat hyvin taitavia ryhmän kokoamisessa. Lähtiessään kehittämään jotain uutta ja radikaalia, he poimivat mukaan kaikki sellaiset vanhat tutut, joihin luottavat ja uskovat”, Hannakaisa Länsisalmi kertoo.

”Ihmisten pitäisi saada tehdä yhdessä monta samantyyppistä kokonaisuutta, jotta saataisiin paras mahdollinen tulos. Silloin syntyy onnistumisen kokemuksia ja toisaalta turvallinen ilmapiiri, jossa näkemykset, ideat ja mielipiteet on turvallista kertoa.”

Länsisalmen mukaan onnistuneimmissa hankkeissa on aina mukana myös tiettyä leikkimielisyyttä ja paljon huumoria. ”Matkan varrella joudutaan hylkäämään sekä omia että toisten ideoita. Jotta sen kestää, tarvitaan huumoria.”

Hyvän porukan tuomaa hyötyä on kuitenkin vaikea laskea.
”Pahimmillaan käytämme hirveästi aikaa ja energiaa siihen, että ratkomme hyvin huolellisesti ja aikataulun mukaan väärää asiaa. Vaatii johdoltakin kovaa kanttia uskaltaa nostaa joku asia esiin ja sanoa, että tämä oli vuoden paras projekti, koska se lopetettiin ajoissa kesken. Tässä on porukka, joka tajusi sen tehdä.”

Työ tekijäänsä muuttaa

Sirkka Heinonen muistuttaa, että tulevaisuuden työelämää ja työn käsitettä mietittäessä se on suhteutettava koko ympäröivään yhteiskuntaan ja siihen, mitä vaihetta elämme. ”Suomessa on jo pitkään eletty tietoyhteiskunnassa, ja parhaillaan käydään vilkasta keskustelua seuraavasta vaiheesta. Yksimielisiä ollaan vain siitä, että elämme murrosvaihetta.”

”Homo Regularis, suurten ikäluokkien edustaja, on tienhaarassa. Ihmislaji, joka ei pärjää lainkaan elektronisten laitteiden kanssa, on kuolemassa sukupuuttoon. Jonkin aikaa elää vielä Homo Analogicus, mutta Homo Digitalicus syntyy jo nuorisossa, koululaisissa ja lapsissa. Heillä on aivan erilainen suhteutuminen teknologiaan. Tyypillisesti heillä on kaikki tuutit ja koneet auki yhtä aikaa. Heille on kehittynyt kyky prosessoida yhtä aikaa monia ärsykkeitä, minkä ansiosta he pärjäävät tarjolla olevan teknologian kanssa.”

Sirkka Heinonen painottaa, että kaikki yhteiskunnan sektorit ovat muutosvaiheessa. ”Asumiseen mietitään uusia malleja. Jo kymmeniä vuosia sitten arvioitiin, että robotit tekisivät työn ja ihmisille jäisi aikaa luovuuteen ja joutilaisuuteen. Nyt robotteja on käytössä vaikka millä mitalla, mutta työlle ei näy loppua.”

> Työn rooli murroksessa
> Joustava työ vaatii ajan ja tekniikan hallintaa
> Järjestelmäarkkitehdin kiehtovat ratkaisut
> Projektien langat pysyvät tuotantopäällikön hyppysissä