Tuloksen tekee yhteisö, ei kokoelma yksilöitä

Työtä ei tee kokoelma yksilöitä, vaan yhteisö, jossa ihmiset paitsi kehittävät osaamistaan myös rakentavat identiteettiään.

"Suuri osa vanhan ajan johtajista ajattelee, että ulkoistettaessa siirretään pois yksinkertaisesti sellaiset toiminnot ja yksilöt, jotka eivät kuulu ydinosaamiseen. Silloin ei nähdä ulkoistamisen yhteisöllistä vaikutusta, joka liittyy tunteisiin, motivaatioon, identiteettiin", professori Kirsti Lonka Tukholman Karoliinisesta Instituutista toteaa.

Tietoyhteiskunnassa kaikki ongelmat, joita ihmiset kohtaavat, ovat niin monimutkaisia, että ne hyvin nopeasti ylittävät yksilön ja jopa kokonaisen ammattikunnan rajoitukset.

Siksi on syytä tarkistaa supisuomalaisia periaatteitamme, joiden mukaan pitää selvitä ja pärjätä yksin. Heikkoutta ei saa näyttää, eikä koskaan saa tukeutua toisiin.

Työpaikat ovat yhteisöjä, jossa ihmiset toimivat tiettyä päämäärää kohti ja rakentavat identiteettiään sen varaan.

"Tiedämme, että työuupumuksen tärkein lääke ja paras ehkäisijä uusimpien tutkimusten mukaan on ammatillinen itsearvostus. Pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, on kyynistyminen. Burn outin ensimmäisiä oireita on elämän harmaus, mikään ei tunnu miltään. Kun maanantaina herää, ei edes halua mennä töihin."

Johtaminen lähestyy valmennusta

Kirsti Longan mielestä on valitettavaa, että Suomessa sosiaalista lahjakkuutta pidetään ”akkojen hömpötyksenä”.

"Sosiaalisen lahjakkuuden merkitys kuitenkin kasvaa koko ajan. Mitä enemmän tarvitaan tiimitöitä ja monitieteisyyttä ja mitä monimutkaisemmiksi tehtävät tulevat, sitä enemmän tarvitaan ihmisiä, jotka pystyvät katsomaan asioita eri näkökulmista ja osaavat viestiä keskenään."

Esimerkiksi johtajakoulutuksessa nousevat tärkeiksi kyky selvittää konflikteja sekä kyky tukea ihmisten itseohjautuvuutta ja työtä tiimissä. Johtaminen muistuttaa jalkapallovalmennusta. Joukkueessa ei voi olla viittä jarilitmasta tai viittä maalivahtia. Siellä pitää olla pelaajia, jotka hoitavat omat roolinsa ja ovat ylpeitä omasta osaamisestaan.

"Eivät kaikki voi olla hyökkääjiä. Mutta liberonkin pitää osata tehdä maali, jos sellainen kohta tulee kohdalle."

Kirsti Lonka ei ymmärrä suomalaisten hyvin vanhanaikaista sisäistä mallia omasta itsestään. Hän vertaa ruotsalaista ja suomalaista huonekaluliikkeen myyjää.

"Kun kysyn ruotsalaiselta myyjältä liikkeen luettelossa olevaa sesonkituotetta, tämä vastaa nopeasti, ettei sitä ole. Kun kysyn, milloin tuotetta tulee, hän sanoo, ettei ole aavistustakaan. Hän ei vähääkään halua myydä mitään."

"Sitten kun tulen Suomeen, ja menen huonekalukauppaan, ovat vastassa suomalaiset, reippaat, iloiset, tehokkaat myyjät, jotka osaavat hommansa, myös markkinoinnin. Olen hetkessä päässyt eroon euroistani."

Reippaus parasta meissä

Kirsti Lonka nostaa esiin sanan reipas.

"Kun sanotaan, että sodasta selvittiin sisulla, niin 90-luvun lamasta on selvitty reippaudella. Vanhan kansan ihmisille siinä on kielteistäkin latausta, koska heitä kehotettiin aikanaan olemaan reippaita, eikä ainakaan itkemään. Sanaan reipas liittyy kuitenkin tekemisen meininki. Kääritään hihat ja ryhdytään hommiin. Se on minusta suomalaisten paras ominaisuus. Iloinen reippaus. Sitä sanaa ei ole ruotsissa, eikä sitä käsitettä ei löydy sanakirjastakaan. Duktig on hyvä. Hurtig on sanakirjan mukaan reipas, mutta ruotsissa se tarkoittaa myös tyhmä."

Suomalaisten reippautta valitettavasti myös ryöstöviljellään: ihmisistä otetaan kaikki irti. Yritys ei palkkaa tarpeeksi ihmisiä, kun se odottaa nurkan takana vaanivaa lamaa. Alimiehitys on Kirsti Longan mukaan meidän suurin ongelmamme.

"Se on väärää säästöä, sillä se ei ole minkäänlaista pelivaraa. Kuin työntekijän lapsi sairastuu tai hän jää äitiyslomalle, on katastrofi käsissä. Koko ajan ollaan kipurajan partaalla, hän toteaa."