Koppa ja kommunikaattori kulkevat yhdessä
Syksyn ensimmäinen lumisade on liukastanut kadut, kun
Mikko Pohjolainen pyöräyttää jakeluautonsa jyväskyläläisen marketin takapihalle ja ryhtyy kuormaamaan olutlaatikoita sisälle. Nykypäivän rahtari hoitaa homman loppuun asti, joten Pohjolainen asettelee tuotteet saman tien houkuttelevaan järjestykseen myymälän juomaosastolle.
Kun ensimmäinen rullakollinen tyhjiä pulloja on saatu kaupan takahuoneesta lavalle, Pohjolainen nappaa mukaansa puhelimen ja pienen mustan salkun. Hän kuittaa kommunikaattorin muistiin, että kauppiaan ennakkoon tilaamat juomat on saatu perille ja naputtelee laitteelle tiedon palautettujen pullojen ja korien määrästä. Kun kommunikaattori on taas paikoillaan salkussa, pieni tulostin raksuttaa kauppiaalle kuitin takaisin lunastetuista pakkauksista.
"Sillä aikaa kun kommunikaattori tulostaa, ehtii työntää muutaman tyhjän juomalavan paikoilleen. Koko päivän aikana tulostamiseen menee muutama minuutti", Pohjolainen kertoo.
"Eniten hyötyä on siitä, että saamme nopeasti tiedon meille palautuvista tyhjistä pulloista ja koreista. Se vaikuttaa varastonhallintaan, tuotantoon ja asiakaslaskutukseen. Kommunikaattori auttaa tilaus–toimitus-prosessin hallinnassa", järjestelmän kehittämisessä alusta lähtien mukana ollut Hartwallin Itä-Suomen jakelupäällikkö
Esa Niemi selvittää.
Niemen asemapaikka Jyväskylä toimi pilottialueena järjestelmän ensimmäiselle tuotantoversiolle, joka tuli käyttöön syksyllä 2002. Niemi kehaisee tuotekehityksessä raskaimman ensi vaiheen työn tehneitä kuljettajia, mutta sanoo varsinaisen käyttöönoton sujuneen hyvin.
"Kun otimme laitteet viime talvena viikoksi pois, alkoi hirveä polemiikki", Niemi naurahtaa.
Muutama viikko opettelua
Mikko Pohjolaisen mukaan uuden järjestelmän käyttö alkoi sujua muutamassa viikossa. "Ei näitä tietoja sen nopeammin paperille kirjoittaisi kuin puhelimeenkaan."
Pohjolaisen päivä on alkanut aamulla Hartwallin Jyväskylän-terminaalista, jälleen kommunikaattori kädessä. Tiedot päivän asiakkaista ja jakelukierroksen pituudesta ovat ilmestyneet puhelimen näytölle jo reilua vuorokautta aiemmin, kun reitti- ja kuormasuunnitelma on valmistunut kauppiaiden tilausten saavuttua Lahteen.
Jakelupäivän aamuna Pohjolainen lastaa tilaukset autoon ja päivittää tiedot kuormasta kommunikaattorin muistiin. Kun kuljettaja palaa terminaaliin purkamaan paluukuorman, hän siirtää päivän kuluessa kertyneet tiedot Hartwallille Lahteen. Näin samat, ajantasaiset tiedot ovat käytössä niin kuljettajalla, varastolla kuin tuotannossakin.
Tulevaisuudessa Niemi ja Pohjolainen uskovat tulosteiden ja lähetteiden jäävän historiaan, mutta vielä eivät juomatkaan kulje paperitta.
"Laki vaatii, että dokumentin on oltava paperilla", Esa Niemi vahvistaa.
Teksti: Mika Särkijärvi
» Hartwallin
kuormakirjat majailevat kännykässä
» Koppa ja kommunikaattori
kulkevat yhdessä
» Liikkuvalle työntekijälle
liikkuva tietojärjestelmä
» Hartwallin
ajopäätejärjestelmä näyttää tietä
|