Keskuskone tekee paluuta
Entisaikoina 70-luvulla päätelaitteita nimitettiin "tyhmiksi". Nimitys taisi olla hätiköity, sillä nyt yritysten paisuvia tietotekniikkaongelmia voidaan ratkoa mukailemalla perinteistä keskuskonemallia.
Tieto- ja teletekniikan yhdentyessä työntekijöiden mahdollisuus liikkua työ mukanaan lisääntyy. Tietojärjestelmät ja ohjelmistot laajenevat. Yhä useammat yritykset ja julkishallinnon organisaatiot päätyvät perustietotekniikkansa ulkoistamiseen, jolloin yhtenä vaihtoehtona on keskuskonemalli.
Citrix Systemsin MetaFrame-palvelinratkaisu on kaapannut maailmalla jo noin 77 prosentin osuuden keskuskonemarkkinoilla. Suomessakin muun muassa MetaFrameen pohjaava Fujitsun palvelumalli on laajentunut kymmeniin yrityksiin.
"Asiakkaamme ovat jo pitemmän aikaa käyttäneet yksittäisiä sovelluksia MetaFrame-alustalla. Kiinnostus MetaFrame-ratkaisuun ja sen käyttömahdollisuuksiin on kasvanut parissa vuodessa huimasti", ratkaisukonsultti
Ari Kaikkonen kertoo.
Patja-palvelussa yrityksen perustietotekniikka siirtyy kokonaisuudessaan Fujitsulle, joka tuottaa tietohallinnon toiminnot operaattorimaisena palveluna. Fujitsu muuttaa asiakasyrityksen pc-verkot MetaFrame-ratkaisussa keskuskoneympäristöön yhdistyviksi päätelaitteiksi. Yritys vuokraa työasemat sekä tarvittaessa muutkin toimistolaitteet palvelun toimittajalta.
Patja-palvelun keskeinen hyöty on Ari Kaikkosen mukaan juuri siinä, että perustietotekniikan murheet siirtyvät palveluoperaattorin vastuulle. Arviolta yli puolet yritysten tietotekniikkahenkilöstön työajasta kuluu perustoimintojen ylläpitoon sekä toistuvien käyttäjäongelmien setvimiseen.
"Keskitetyssä MetaFrame-palvelussa yritykset saavat hyvän tietoturvallisuuden lisäksi myös kustannussäästöjä, sillä työasemien elinkaari yli kaksinkertaistuu pc-koneisiin verrattuna", Kaikkonen huomauttaa.
Tunnistusjärjestelmä turvaa etäkäytön
MetaFrame-istunnossa etäkäyttäjän koneelle siirtyy keskuskoneelta ainoastaan näyttökuva ja siinä tapahtuvat muutokset. Tiedon käsittely tapahtuu keskuskoneyksikössä, jolla sijaitsevat myös kaikki ohjelmistot ja asiakasyrityksen tietokannat. Vaikka tekniikka MetaFrame-ratkaisun takana poikkeaakin täysin tutummasta pc-verkosta, Citrixin käyttöönotto ei juuri muuta työasemaa ulkoisesti.
Fujitsun järjestelmäarkkitehdin Juha Haanperän mukaan käyttäjä ei välttämättä huomaa muutosta, sillä koneessa pyörivät edelleen tutut käyttöjärjestelmät ohjelmistoineen.
"Muutos näkyy selvimmin siinä, että päivityksiä ja uusia ohjelmia ei tarvitse asentaa joka koneeseen erikseen."
Käyttäjä pääsee palveluun kirjautumalla nettisivulle omilla verkkotunnuksillaan. Yhteys MetaFrame-istuntoon muodostuu sen jälkeen matkapuhelinnumeron ja pin-koodin tunnistuksen avulla. Matkapuhelimella kirjautumisen voi tehdä mistä ja milloin tahansa.
"Fujitsun Suomessa kehittämä CallSign-järjestelmä on turvallinen käyttää, sillä kadonneella tai varastetulla kännykällä ei saa yhteyttä palvelimeen tunnistetietojen puuttuessa", Haanperä huomauttaa.
Maaliskuussa Citrix julkaisi MetaFrame Access Suite -ratkaisunsa, jossa tähän asti erilliset tekniikat yhdistyvät palvelukokonaisuudeksi. Tuoteryhmään kuuluu palvelimen lisäksi muun muassa käyttäjälle personoitu yhteys yrityksen kaikkiin tietolähteisiin. Työntekijät voivat myös käyttää samanaikaisesti asiakirjoja ja sovelluksia jaetussa istunnossaan.
Teksti: Elina Ranta
Kuva: Jussi Hyttinen
|