|
Brittiläinen tulevaisuuden tutkija Peter Cochrane väittää, että tulevaisuuttamme mullistavat tekniset parannukset ovat paljolti jo olemassa. Nyt ne on vain otettava toden teolla hyötykäyttöön. Mullistukset muuttavat laajalti työtä, työelämää ja koko yhteiskuntaa.
Seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana tulee enemmän muutoksia kuin edellisessä kahdessasadassa vuodessa on tapahtunut”, visionääri täräyttää.
Hän lieventää kuitenkin sanojaan toteamalla, että muutokset vievät aikaa - ihmiseltä. Veihän siirtyminen esimerkiksi lankapuhelimista matkapuhelimiin kaksitoista vuotta, kuparikaapelista kuitukaapeliin kaksikymmentä vuotta ja lyhimmillään vhs-videonauhasta dvd-levyihin seitsemän vuotta.
Tai kuten professori kiteyttää: muutos, joka vie yhden vuoden teknisesti, vie kuluttajilta kymmenen vuotta, yrityksiltä kaksikymmentä ja yhteiskunnalta neljäkymmentä vuotta.
Cochrane ei puhu tulevasta ubiikkitermeillä eikä ubiikkiyhteiskunnasta, sillä hänen mielestään tietotekniikan läsnäolo on itsestään selvää, edellytys kaikelle.
”En ole tarvinnut langallista yhteyttä kahteen vuoteen”, hän heittää.
Vanhat säännöt eivät päde
Peter Cochrane maalailee työelämään huomattavia muutoksia lähitulevaisuudessa: ”Hierarkiat purkautuvat, organisaatiot hajautuvat ja globalisoituvat, pienet yritykset vahvistuvat, suuryritykset liittyvät ja verkostoituvat yhteen, työntekijät ovat entistä liikkuvampia ja vaativampia, tekniset taidot eivät ole enää lisäominaisuus vaan perusvaatimus.”
Luova luokka on kasvanut Yhdysvalloissa huomattavasti, kun taas teollisuus- ja palvelualojen kasvu on jo hidastunut.
”Organisaatioiden palveluksessa on jatkossa paljon vähemmän omaa henkilöstöä, koska toimintoja ulkoistetaan, kumppanien kanssa tehdään yhteistyötä ja tarvittaessa vuokrataan tilapäisiä tiimejä.”
Cochranen teesien mukaan bittimeren muokkaaminen tiedoksi eli olemassa olevan tiedon saaminen täyteen hyötykäyttöön muuttaa teollisuutta yhtä paljon kuin höyrykone aikoinaan. Paukauttaapa hän, että koska tietotekniikka sulautuu kaikkeen toimintaan, suuryritysten erillisille it- ja turvaosastoille käy samoin kuin konekirjoittajien ammattikunnalle on käynyt.
Tulevaisuuden tutkija visioi myös väestön uudenlaista kahtia jakautumista, jossa määräävänä seikkana onkin aika. On niitä, joilla on aikaa, mutta ei rahaa, ja niitä, joilla on rahaa, mutta ei aikaa. Yhteiskunnan tasapainon kannalta tällaisella jakautumisella on varjopuolensa.
Nuorilla taitoa ja intoa
Peter Cochrane uskoo vankasti nuorten tulemiseen: ”Nuorilla on taitoa ja intoa. He pystyvät käytössään olevalla tietokoneteholla rakentamaan kiinnostavimmat mainokset ja elokuvat itse, virallisten organisaatioiden ulkopuolella, ja levittämään ne netin kautta.
Nuorten esiinmarssi merkitsee myös viihdeteollisuudelle suurta jakelutavan muutosta. Kun bändit levittävät itse omaa musiikkiaan, levy-yhtiöitä ei enää tarvita.
Teksti: Eila Jaakola
Kuva: Susanna Kekkonen
Peter Cochrane esiintyi Suomessa Fujitsun Patja-asiakkaille järjestetyssä tilaisuudessa.
|