|
Verohallituksen ylijohtajan Mirjami Laitisen mielestä verottaja voisi nykyistä paremmin suunnata tarjoamaansa informaatiota veronmaksajan profiilin mukaisesti.
”Voisimme esimerkiksi konsultoida kansalaisia heidän taloudellisissa ratkaisuissaan. Kun näemme henkilön profiilin, on teknisesti mahdollista kerätä hänelle tiedot, joita hän tarvitsee, olivatpa kyseessä arvopaperikauppa tai osingot.”
Mirjami Laitisella on visio laajasta kansalaisen veroportaalista. Se toteuttaisi vuorovaikutteisten palveluiden ohella myös muun muassa henkilötietolain kirjaimen, jonka mukaan kansalainen pystyy itse tarkistamaan hänestä rekistereihin kirjatut tiedot.
Suunnitelmissa on tulevaisuudessa myös kansalaisen verotili, jolta jokainen voi seurata verotuksensa tilannetta.
Palkka.fi pilotointiin
Verottajalla on jo käytössä Tyvi, yritysten ensimmäinen sähköinen asiointikanava verohallintoon. Tyvi-palvelun kautta yritys voi antaa ilmoituksensa sekä tilata ja vastaanottaa työntekijöidensä ennakonpidätystiedot.
Ajatuksissa on yritysten verotili, joka muun muassa vähentäisi edestakaisia rahavirtoja verotuksessa, työnantajasuorituksissa ja tuloverotuksessa. Yritys laskisi ja ilmoittaisi itse tulevat ja menevät rahavirrat ja maksaisi tilille jäännöksen. Nyt yrityksestä lähtevät ja yritykseen verohallinnosta tulevat rahavirrat kulkevat verolajeittain, ja yritys voi joutua sekä maksamaan että saamaan veroeuroja samanaikaisesti. Edestakainen rahavirta on Mirjami Laitisen mielestä turhaa veivausta.
Verottaja on käynnistämässä palkka.fi-portaalia pientyöntajille. Portaalista löytyvät työnantajan palkanmaksuun liittyvät velvoitteet, kuten vakuutukset, verotus ja kaikki ilmoitukset.
”Pilotointiin, johon on lupautunut 300 pienyrittäjää pääsemme toivottavasti mahdollisimman pian.”
Ihmiset hoivaajiksi ja osaajiksi
Eläköitymisen myötä työelämästä, myös verohallinnosta, poistuu paljon väkeä lähivuosina. Rutiinitehtävät, kuten tiedon keruu ja kuljetus, pitäisi pystyä siirtämään mahdollisimman pitkälti verkkoon ja koneiden tehtäviksi. Myös julkisia asiointipalveluita pitäisi voida digitalisoida asiakkaiden suorittamiksi itsepalveluiksi.
”Ihmistä tarvitaan korkean tason asiantuntijatehtäviin. Siksi koneille tulee siirtää kaikki, mikä on siirrettävissä. Samalla voidaan toteuttaa myös tuottavuusvaatimukset.”
Tunnistautuminen oli pitkään puomi, jolta julkishallinto ei päässyt etenemään sähköisissä palveluissaan. ”Kun havaitsimme, että pankkipalvelut toimivat tunnusluvuillaan ja salasanoillaan, syntyi ajatus käyttää samoja avaimia myös julkishallinnossa.”
Julkishallinnon yhteisestä palvelualustan rakentamisesta on keskusteltu. Verohallinto on kuitenkin lähtenyt alustan rakentamisessa yksin liikkeelle. Valtiovarainministeriöllä on käynnissä hanke muun muassa yhteisten infra- ja arkkitehtuuriratkaisujen edistämiseksi julkisessa hallinnossa.
”Kansalaisen kannalta olisi toivottavaa, että saamme aikaiseksi kansalaisen veroportaalin, jonka kautta veroasiat on hoidettavissa joustavasti ja luotettavasti.”
> Verohallituksen ylijohtaja Mirjami Laitinen: Veroehdotus verkkoon
|