|
Kansanedustaja Satu Taiveaho aikoo käyttää uuden Taskutoimiston nopeaa sähköpostia ja reaaliaikaista kalenteria.
Kansanedustajat saivat kesän alussa uudet kommunikaattorit ja niihin Fujitsun uudistuneen Taskutoimiston. Sen kalenteri ja sähköposti päivittyvät automaattisesti. Kansanedustaja pystyy seuraamaan kalenteriaan ja sähköpostiaan vaikkei istuisikaan päätteensä äärellä.
”Kun kalenteri päivittyy reaaliaikaisesti, ei pääse tulemaan päällekkäisyyksiä", Satu Taiveaho toteaa.
Kommunikaattori on Taiveaholle tietenkin myös puhelin, johon ja josta tekstiviestit sinkoilevat. ”Tässä työssä on tärkeää olla tavoitettavissa mahdollisimman monen väylän kautta."
170 käyttäjää
Kansanedustajat saivat ensimmäiset kommunikaattorit ja Taskutoimiston ensimmäisen version käyttöönsä pari vuotta sitten. Kun 130 kansanedustajaa käytti niitä, uuden gprs-puhelimen käyttäjämäärä nousee nyt 170:een.
Myös iso joukko eduskunnan virkamiehiä saa järjestelmän käyttöönsä syksyllä. Uuden puhelimen ja Taskutoimiston luovutukseen sekä lyhyeen opastukseen oli varattu aikaa kesän ensimmäisinä viikkoina. Lisää opastusaikaa kansanedustajat saivat varata Fujitsun Trim-asiantuntijoilta.
Näppärämpi uusi Taskutoimisto
Vaikka kansanedustaja Petri Neittaanmäki oli ehtinyt olla kommunikaattorin omistaja vain vajaan tunnin, hän pystyi jo lukemaan Fujitsun Taskutoimistosta uudet sähköpostinsa. Kuvassa hän käy läpi kommunikaatorin toimintoja Fujitsun Trim-asiantuntija Paula Markkasen kanssa.
Taskutoimiston edellisessä versiossa sähköpostien lukeminen oli hitaampaa ja hieman kömpelöäkin. Se vaati erillisen kortin, joka saattoi helposti unohtua esimerkiksi kotikoneeseen.
”Vanhaa kommunikaattoria en juuri käyttänyt, vaan vaihdoin sen pienempään kännykkään. Nyt kun sähköpostit ja liitetiedostot avautuvat nopeammin, käytän uutta puhelinta”, Petri Neittaanmäki sanoo.
Ainakaan toistaiseksi hän ei aio käyttää sähköistä kalenteria, vaan turvautuu paperikalenteriinsa. ”Pidän tärkeänä, että voin jälkikäteen selailla kalenteria ikäänkuin päiväkirjaa. Silloin on parempi, että kalenteri on paperimuodossa. Asiat myös muistuvat paremmin mieleeni, kun olen kirjoittanut ne kynällä kalenteriin.”
Kollegoilta teknistä tukea
”Varmasti menee vähän aikaa, ennen kuin opin löytämään kommunikaattorista kaiken tarpeellisen. Olen huono lukemaan ohjeita”, Satu Taiveaho naurahtaa.
Hänen mukaansa kansanedustajat myös auttavat toinen toisiaan uuden laitteen käytössä. ”Meillä on täällä hyvä kollegatuki.”
|