Toiminnanohjausjärjestelmä
on Poutun
kivijalka
Kuluttajat miettivät yhä tarkemmin
ruokansa terveellisyyttä, ja kauppa puolestaan
haluaa joustavampia toimituksia. Nämä ovat
esimerkkejä vaatimuksista, jotka heijastuvat
lihanjalostusalalla toimivan Pouttu Oy:n
toimintaan ja myös yrityksen
tietojärjestelmien muutostarpeisiin.
Fujitsu on ollut Poutun it-kumppanina jo
vuosikymmeniä. "Toimialatuntemus ja
suuruuden tuoma turvallisuus ovat Fujitsun
selkeitä vahvuuksia", sanoo Poutun
IT-päällikkö Seppo Laitinen.
Pouttu ja Fujitsu ovat tehneet yhteistyötä
jo 1970-luvulta lähtien.
"Järjestelmäsukupolvet ja
laitearkkitehtuurit ovat vaihtuneet, mutta
yhteistyömme on pitänyt", Laitinen
toteaa.
1990-luvun lopulla Fujitsu toimitti Poutun
nykyisen toiminnanohjausjärjestelmän. Seppo
Laitinen luonnehtii sitä Poutun koko toiminnan
kivijalaksi, sillä se kattaa yhtiön koko
tuotantoketjun: tuotannon tiedonkeruun,
lähettämön sekä myynnin ja laskutuksen.
Tiedonkeruujärjestelmään kirjataan joka
vaiheessa liha- ja leikkuuerien liikkeet alkaen
siitä kun kuorma saapuu teurastamolle. Laitisen
mukaan järjestelmä hankittiin etupäässä
yhtiön omiin tiedontarpeisiin sekä käsin
kirjauksissa helposti syntyvien virheiden ja
hävikin vähentämiseksi. Sen avulla
täyttyvät myös EU:n
jäljitettävyysvaatimukset. Yksilöidyllä
viivakoodilla pystytään läpi koko
tuotantoketjun seuraamaan, mistä mikin lihaerä
on peräisin, mihin tuotteisiin se on käytetty
ja mille asiakkaalle nämä on toimitettu.
Poutun lippulaiva, automaattilähettämö,
oli yhtiön historian suurin it- ja
rakennushanke. Lähettämöjärjestelmällä
tilausten keruu tapahtuu tarkasti kunkin
jakeluauton reitin mukaisesti pitkälti
keruuautomatiikan voimin.
Myyntijärjestelmällä hoidetaan
tilaustenkäsittely. Noin 70 prosenttia
tilauksista tulee EDI-OVT-sanomina joko
kaupoista suoraan tai keskusliikkeiden kautta.
Sähköinen tilaustenkäsittely vapauttaa kaupat
antamaan tilaukset silloin kun se niille
parhaiten sopii. Laskutusjärjestelmä liittyy
kiinteästi tilaustenkäsittelyyn.
Kysyntävaihtelut vaativat joustavuutta
"Fujitsun pitkän kokemuksen myötä
syntyneestä toimialatuntemuksesta on ollut
kiistatta etua. Kun it-toimittajalle ei tarvitse
opettaa alamme termejä, päästään suoraan
asiaan. Toisaalta nämä ovat sen kokoisia
järjestelmiä, ettei toimittajaa voisikaan joka
käänteessä vaihtaa. Fujitsun suuri yrityskoko
luo meille turvallisuutta: se mitä luvataan, se
pidetään", tietohallintopäällikkö
Laitinen toteaa.
"Toimitusten onnistuminen ja niin ollen
toiminnanohjausjärjestelmän häiriötön
toiminta on meille kriittistä esimerkiksi
kauppojen toimitusaikataulujen yhä
kiristyessä. Tavaraa lähtee lähettämöstä
maailmalle iltakymmeneen saakka. Paineita olisi
myös yötoimituksiin."
Poutun toiminta vaihtelee sesongin mukaan.
Pääsiäinen on joulua suurempi ponnistus
lihanjalostajalle, sillä pääsiäisenä
menekkiä on monentyyppisillä tuoretuotteilla,
kun taas jouluna keskitytään kinkkuun. Kesä
painottuu luonnollisesti grillituotteisiin.
Kysynnän vaihteluihin mukautuminen luo
paineita myös järjestelmille ja palveluille.
Fujitsun kanssa on sopimus järjestelmien
jatkokehityspalveluista ja sovellustuesta.
"Fujitsulta löytyy resursseja reagoida
kysyntäpiikkeihin, mikä on meille yhä
tärkeämpää. Fujitsun tuki päivystää
tarvittaessa myös iltaisin."
"Toivomme Fujitsulta jatkossakin
ratkaisuehdotuksia ja konsultoivaa otetta, ja
siinä tarkoituksessa haluamme syventää
yhteistyötämme entisestään. Mietimme myös
mahdollisia lisäpalveluja ja
ulkoistuskohteita", Laitinen toteaa.
Teksti: Eila Jaakola
 |
Isoisän lahtiliiteristä se alkoi
|
Pitkä matka on kuljettu siitä, kun
Yrjö ja Alvi Pouttu aloittivat
teurastukset autotallirakennuksessaan
1930-luvun lopulla. Heidän pojanpoikansa
johtavat edelleenkin perheyhtiönä
toimivaa yhtiötä, jonka lihanjalosteilla
kuluttajat voivat herkutella joko leivän
päällä tai ruoan laitossa.
Korkea laatu on ollut yrityksen
johtoajatuksena alusta lähtien.
"Laadun on maistuttava suussa",
sanoi jo isoäiti Alvi Pouttu.
Terveellisyys ja tuoteturvallisuus ovat
Poutulla tärkeitä laadun osia - makua
unohtamatta. Yhtiön tuotteissa on
esimerkiksi käytetty jo lähes 20 vuotta
Pansuolaa. Kuluttajien
tuoteturvallisuuteen tähtäävän
HACCP-sertifikaatin Pouttu Oy on saanut
ensimmäisenä Suomessa.
Omaa tuotekehitystä tehdään
jatkuvasti, jotta pystytään vastaamaan
kuluttajien toiveisiin. Merkkinä
menestyksellisestä tuotekehityksestä
Elintarviketeollisuusliitto myönsi Vuoden
tähtituotteen arvon Poutun kolme
prosenttia rasvaa sisältäville Gouter-,
Lauantai- ja Jahti-makkaroille keväällä
2004. |
|