eBenefit Survay:
|
Teknologia on mahdollisuus, johtaminen haaste
|
Suomalaisyritykset ovat ohittaneet sähköisen liiketoiminnan
hankkeissaan alkuinnostuksen ja välttyneet pahoilta takaiskuilta.
ICL Invian tekemä tutkimus, eBenefit Survey 2001 paljastaa, että
yhä useammalle yritykselle e-ratkaisut ovat arkisia toiminnan
kehittämisen välineitä. E-ratkaisuilla kehitetään
ydinliiketoimintaa ja mukautetaan strategiaa muuttuvaan
toimintaympäristöön.
|
E-ratkaisuja on tähän saakka käytetty pääosin sisäiseen ja
ulkoiseen viestintään sekä vuorovaikutukseen ja kaupankäyntiin
asiakkaiden kanssa. Nyt yritykset etsivät kilpailuetua prosessien
tehostamisesta, asiakashallinnasta ja verkottumisesta.
ICL Invian konsultoinnissa on Bengt Erikssonin johdolla
selvitetty vajaan 30 asiakasorganisaation kokemukset yli 400
eRatkaisusta ja näkemykset hyödyistä, joita ne ovat saavuttaneet
tai tavoittelevat e-bisnesratkaisuilla. Noin puolet vastaajista
edustaa teollisuutta, joka viides kauppaa ja samoin joka viides
palveluja. Mukana on myös suuria julkisia organisaatioita.
Osanottajat ovat pääosin e-bisneksen edelläkävijöitä.
Tutkimukseen osallistuneet yritykset ovat mielestään menestyneet
e-ratkaisuissaan ja saavuttaneet kehityshankkeille asetettuja
hyötytavoitteita. Vastaajat uskovat lujasti, että verkkoratkaisut
muuttavat yritysten liiketoiminnan ja sen ympäristön.
|
Verkottuminen korostuu
|
| Selvityksen mukaan organisaatioiden välinen tietojärjestelmien
ja prosessien verkottuminen kehittyy nopeasti. E-bisnesratkaisut
tarjoavat mahdollisuuden rakentaa aivan uudenlaisia liiketoimintoja
ja verkostoja yritysten välille. Tutkimukseen osallistuneet
yritykset aikovat kahden vuoden kuluessa kohdistaa
e-bisnesratkaisunsa arvoketjujen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen,
toiminnan ohjauksen tehostamiseen, palveluketjujen integrointiin ja
asiakashallinnan parantamiseen.
Tärkeintä on löytää itselleen ja kumppaneilleen
kilpailuetuja, joilla lujitetaan yhteistyötä ja motivoidaan
partnerit toiminnan kehittämiseen kiristyvässä kilpailussa.
|
Ainutlaatuinen tutkimus
|
| eBenefit Survey 2001 -selvitys keskittyy e-bisnes-ratkaisujen
laadulliseen analyysiin ja saavutettaviin hyötyihin liiketoiminnan
näkökulmasta. Ydinkysymys on, miten e-ratkaisuilla löydetään
kilpailuetua. Vastaavalla tavalla e-bisneksen liiketoiminnallisia
hyötyjä erilaisissa hankkeissa on toistaiseksi selvitetty melko
vähän tutkimusten avulla. Benchmarking-tutkimus on tarkoitettu ICL
Invian asiakkaiden sisäiseen ja kesinäiseen kokemusten vaihtoon ja
tietokanta laajenee jatkuvasti uusilla osanottajilla.
ICL Invia haluaa visionsa mukaan tarjota asiakkailleen
pitkäjänteistä partneruutta ja olla Suomessa johtava kilpailuedun
tuottaja e-ratkaisuilla ja e-palveluilla. Selvitys on antanut
arvokasta tietoa ICL Invian konsultoinnin ja palvelukonseptin
kehittämiselle ja laajempaa, liikkeenjohdollista näkemystä ICL
Invian consult-design-build-operate-prosessiin.
|
Haaste on johtamisessa
|
| Kriittiset menestystekijät onnistuneessa e-ratkaisussa
liittyvät enemmän johtamiseen kuin teknologiaan. Selkeä
e-strategia, vahva jodon panos, organisaation ja
kumppaneiden/asiakkaiden sitouttaminen takaavat parhaiten
tavoiteltujen hyötyjen kotiuttamisen. Oikeat järjestelmä- ja
teknologiavalinnat, tietoturvavaatimukset ja tehokas
projektihallinta ovat itsestään selviä perus-edellytyksiä,
joista usein yhteistyöpartneri kantaa päävastuun. Yhä
vaativimmissa ja laajemmissa e-bisnes-hankkeissa partnerverkoston
motivointi win-win-periaatteella, toiminnallinen ja
järjestelmäintegrointi sekä palvelualustan luominen ja ylläpito
korostuvat.
ICL Invian suuri haaste on olla mukana konsultteina ja
integraattoreina turvallisilla ja tehokkailla
järjestelmäratkaisuilla, joilla verkottuvan asiakkaan/partnerin
liiketoimintahyödyt voidaan konkretisoida.
E-strategia on jo osa liiketoiminnan kokonaisstrategiaa. Kun
e-hankkeita saattaa olla menossa jopa satoja eri puolilla
organisaatiota, it-johdon rooli korostuu hankeportfolion
koordinoijana ja uudelleenarvioijana liiketoiminnallisten hyötyjen
näkökulmasta.
"E-bisnes on todella muuttumassa normaaliksi
liiketoiminnaksi", Eriksson kiteyttää.
|
Asiakas haluaa tehostaa prosesseja
|
| Tärkeimmät e-bisneshankkeilta haetut ja saadut organisaation
sisäiset hyödyt ovat prosessien tehostuminen, asiakasuskollisuuden
parantaminen ja kustannussäästöt. Tavoiteasettelu ei ole yleensä
ollut kovin yksityiskohtainen, "kovia" lukuja hakeva, vaan
muutoksia odotetaan pidemmällä tähtäimellä ja mitataan
laadullisilla mittareilla. Kun kilpailutilanne kiristyy
taloudellisen taantuman myötä, tärkeitä seikkoja ovat toki myös
tuottavuus, myynnin kasvu ja myyntikatteen parantuminen.
It-budjetti on tavallisesti 0,5-2,0% yrityksen liikevaihdosta.
E-budjetti taas on kenties kolmannes it-budjetista. Niinpä
sähköisen liiketoiminnan kehitysbudjetti on tuskin puolta
prosenttia liikevaihdosta. Tutkimuksen laatijat kysyvätkin
aiheellisesti, riittääkö e-budjetin 20 prosentin vuosittainen
kasvu niihin haastaviin ja laajoihin kehityshakkeisiin, joita
yritykset näkevät välttämättöminä lähivuosina.
|
Merkittävä hanke Invian konsulteille
|
| eBenefit Survey 2001 on ensisijaisesti tarkoitettu tutkimukseen
osallistuneiden yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden
benchmarking-vertailuksi. Tutkimukseen osallistuneiden määrää
kasvatetaan jatkuvasti uusilla yrityksillä ja tulokset sekä
muutostrendit julkaistaan vuosittain. Osallistumiseen tai
tutkimustuloksiin liittyvissä kysymyksissä pyydämme lukijaa
ottamaan yhteyttä ICL Invian konsultointiin (Juho Pasanen/Bengt
Eriksson)
Osallistujat hyödyntävät tutkimuksen tuloksia yritys- tai
organisaatiokohtaisella vertailututkimuksella. Vertaamalla omaa
yritystä muihin ja etenkin edelläkävijöihin voidaan analysoida
omia saavutuksia ja painopisteitä sekä oppia muiden kokemuksista.
Tämän avulla omaa e-strategiaa, hankeratkaisuja ja toimintatapoja
voidaan tulevaisuudessa tarkentaa.
Satu Pelttari |
|