|
HK Ruokatalon asiakasmarkkinointipäällikön Mikko Järvisen ja myyntijohtajan Antti Paavilaisen mukaan Suomessa ollaan kohtuullisen pitkällä teollisuuden ja kaupan ECR-yhteistyössä.
”Kauppa suhtautuu myötämielisesti yhteistyöhön, mutta kukin kaupparyhmä on vähän eri tilanteessa. Joku kehittää enemmän valikoiman hallintaa ja toinen logistista ympäristöään.”
Jokainen kaupparyhmä on muokannut ECR-hankkeensa (Efficient Consumer Response) omien tarpeidensa mukaisesti, ja HK tekee yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa.
”ECR on osaltaan vähentänyt teollisuuden ja kaupan vastakkain asettelua. Kansainväliset esimerkit ovat toimineet hyvinä malleina. Paljon parannusta on saatu jo aikaiseksi. Keskustelu on avointa, koska meillä on yhteiset mielenkiinnon kohteet eli kuluttaja ja koko toimitusketjun tehostaminen”, Paavilainen jatkaa.
Yhteinen intressi on luonnollisesti myynnin lisääminen. Kun kuluttaja kokee saavansa häntä palvelevia ja kiinnostavia tuotteita, niin sekä kuluttaja, kauppa että teollisuus hyötyvät. Eli kuten Paavilainen asian pukee: ”Päämäärämme on sama: miten saisimme fiksummat tavarat fiksummin kuluttajan kassiin?”
Oman alan asiantuntemus avuksi
Kaupalla on lukemattomia tuoteryhmiä, kun taas kullakin tavarantoimittajalla on muutamia. ”Me HK Ruokatalossa näemme tehtäväksemme tuoda kaupalle tietotaitoamme omien tuoteryhmiemme osalta. Vaihdamme esimerkiksi saamaamme tutkimustietoa, joka tukee kaupan kehittämishankkeita”, Mikko Järvinen sanoo.
Vuorovaikutus toimii myös niin, että teollisuus kertoo hyvissä ajoin etukäteen kaupalle tuoteuutuuksista, jolloin keskusliikkeet pääsevät vaikuttamaan tuleviin tuotteisiin ja esimerkiksi pakkauskokoihin ja myyntieriin.
Toimitusketjun optimointi vaatii onnistuakseen tarkoitusta varten viritetyt tietojärjestelmät. ECR-tuloskortin mukaisestikin tietotekniikka on mahdollistaja. Tilausjärjestelmissä it:llä on keskeinen rooli.
HK Ruokatalo saa osalta kaupparyhmistä lähes kaikki tilaukset automaattitilauksina ennalta asetettujen hälytysrajojen mukaisesti.
Automaattitilaus sopii parhaiten melko vakiona myyviin tuotteisiin ja tuoteryhmiin, joissa ei toteuteta lyhytkestoisia, kysyntää heilauttavia kampanjoita. Automatiikka parantaa hyllysaatavuutta ja vähentää henkilöstön rutiinityötä, jolloin aikaa vapautuu muun muassa myymälän hoitoon sekä sesonkien ja kampanjoiden parempaan suunnitteluun ja toteuttamiseen”, Paavilainen kuvailee.
» HK-Ruokatalo:
Kerro, kerro kuluttaja
|