|
Langattomaan teknologiaan erikoistunut Elektrobit-konserni toimii 15 maassa ja työllistää yli 1 600 asiantuntijaa. Mobiilin mahdollisuudet ja viestinnän helppous yksinkertaistavat työntekoa mantereiden välillä.
Langattomiin teknologioihin erikoistuneen Elektrobit-konsernin työkentän painopisteet ovat elektroniikkatuotteiden suunnittelu, elinkaarenaikainen testaus ja tuotannon automatisointi. Oulunsalossa pääkonttoria pitävä yritys on poikkeuksellinen: sillä ei ole yhtään lankapuhelinliittymää. Kännykät ovat olleet käytössä jo vuodesta 1994 alkaen. Mobiililaitteilla hoidetaan ensisijaisesti viestintää.
”Viestintätoiminnallisuus on tärkein ominaisuus. Emme toistaiseksi ole nähneet tarpeelliseksi tuoda kapuloihin toimintaa ohjaavia järjestelmiä. Mobiliit päätelaitteet eivät ole vielä riittävän stabiileja ja kehittyneitä verrattuna tietokonemaailmaan”, Elektrobit-konsernin tietohallintojohtaja Olli Hyyppä toteaa.
Ihmiset tavoitettavissa
Elektrobitillä on yksistään Suomessa yhdeksän ja maailmalla 15 toimipistettä. Työntekijät liikkuvat vilkkaasti yksiköiden välillä.
”Kun kaikilla on käytössä matkapuhelin, tavoitamme ihmiset, emme heidän toimipaikkojaan. Tosin mobiilipalvelujen toiminnassa on suuria maakohtaisia eroja. Paljon matkustavat työntekijämme tietävät jo hyvin, mikä on mahdollista missäkin maassa. Globaalisti tilanne on menossa parempaan suuntaan, sillä erot maiden välillä ovat kaventuneet.”
Globaalissa yrityksessä mobiilipalvelujen tarjonta käyttäjille on haasteellista. ”Kun erilaisia mobiilipalveluja tulee tarjolle, käyttäjät tahtovat tietää, mitä palveluja on saatavissa, ja mitä palveluja heillä itsellään on käytössä. Sähköisen tilausjärjestelmän kautta palveluja voisi tarvittaessa tilata omaan käyttöön.”
Olli Hyyppä toteaa, ettei mobiilipalvelujen tarjonnassa toimi ”kaikkea kaikille” -ajattelu. Kustannustenkin kannalta on järkevää profiloida ja paketoida. ”Suunnittelijalla voi olla erilainen setti mobiilipalveluja kuin projektipäälliköllä tai liiketoiminta-alueen vetäjällä.”
”Suunnitteluliiketoiminnassa viestintä on tärkeää. Sitä parantaisi läsnäolotieto, jota voisi hyödyntää mobiilisti. Kun toimitaan eri aikavyöhykkeillä, voisi ennen puhelinsoittoa tarkistaa, onko Johnny Yhdysvalloissa palaverissa vai vapaana.”
Oppimista, haasteita ja monia mahdollisuuksia
Mobiililaitteiden ominaisuudet, kuten näytön koko, asettavat omat erityispiirteensä ja rajansa työskentelylle.
”Push mail -palvelu helpottaa käyttäjän elämää, sillä se muuttaa sähköpostin tekstiviestin luonteiseksi. Kuitenkin näytön koko on rajoitus. Yhtä tietoa on järkevää käsitellä mobiilisti - joihinkin tietoihin voi reagoida nopeasti ja toisiin on paneuduttava ajatuksen kanssa isomman näyttöputken äärellä.”
”Yksi mobiilipalvelumme haaste on matkapuhelimen ja siinä olevan tiedon turvaaminen yhtä laadukkaasti kuin kannettavien tietokoneiden. Tietoturvaratkaisut ovat usein hitaita, jolloin käytettävyys kärsii.”
”Mobiililaitteista tulisi kehittää yhtä luotettavia kuin tietokoneista. Esimerkiksi puhelimen perusominaisuudet toimivat moitteettomasti, mutta kun alustalle tuodaan kolmannen osapuolen tuotteita, kuten push mail -toiminnallisuutta, ongelmia saattaa ilmetä.”
Elektrobit etenee mobilisoinnissa hillitysti ja hallitusti. Pelkkä uutuuden hurmos ei riitä. ”Otamme prosessiohjaukseen liittyviä ominaisuuksia varmasti käyttöön siinä vaiheessa, kun liiketoimintamme sellaisia tarvitsee, mutta ainakaan tällä hetkellä tarvetta ei ole.”
|