|
Ensimmäiset peeceet herättivät huuman. Kun
internet löi itsensä läpi, syntyi hurmos.
Mobiiliratkaisuistakin oli kova haloo hetki sitten.
Enää ei lehdissä kirjoitella suurin kirjaimin,
mitä uutta on kehitetty tietotekniikassa. Se on
tavanomaistumassa välineeksi.
”Ala lähenee aikuisikää. Buumi on – toivottavasti
– ohi ja suhtaudumme vastedes vakavasti
tähänkin nuoreen teollisuuden alaan. On aika
miettiä, mitä alalla oikeasti voi tehdä.”
Esimerkiksi sulautetuista järjestelmistä
tiedetään yleisesti vähän. Tuotteen sisällä tai
tuotannossa on tietotekniikkaa, josta ei puhuta, mutta
joka mahdollistaa tuotteen tai tuotannon koko
toiminnan.
KONEen tiehallintojohtajan sydäntä lähellä ovat
tietysti hissit. Ne ovat täynnä tietotekniikkaa,
vaikkei hissin napin painaja sitä ajattelekaan.
”Tietotekniikka mahdollistaa innovaatiot, joista
syntyy kilpailuetu. Julkisuudessa puhutaan turhan
paljon tietotekniikasta eikä siitä bisneksestä,
jota varten se on olemassa. Tietotekniikka vain tukee
yrityksen tuotantomenetelmiä. Ei lopputuloksena
syntynyttä tuotetta, esimerkiksi autoa, mainosteta
it-tuotteena.”
Tästä näkökulmasta keskustelu tietotekniikasta
on turhaa. Pölläsen mukaan tietotekniikalla
itseisarvona ei kukaan tee mitään.
”It-yritykset tietävät, etteivät niiden
asiakkaat osta palveluja tietotekniikan takia vaan
pystyäkseen tuottamaan omia palvelujaan tai
tuotteitaan.”
Nykyisin tietotekniikan markkinoita hallitseekin
asiakaslähtöisyys. Enää ei asiakasta vaadita
sovittamaan toimintaansa tarjottuihin malleihin, vaan
palvelut taipuvat asiakkaan tarpeisiin.
Asiakaslähtöisyys on parantanut ohjelmien ja
järjestelmien keskinäistä keskustelua. Myös
ratkaisujen hinnat ovat laskeneet.
”Suunta on oikea. Vakiointi on alkanut ja sitä
pitää jatkaa entistä pidemmälle. Tarvitsemme
it-yritysten ja käyttäjäorganisaatioiden kesken
vielä paljon enemmän yhteistyötä.”
Kustannusten suuntakin on Jarmo Pölläsen mukaan
kaksisuuntainen.
”Konsolidointi, standardointi ja harmonisointi
ovat laskeneet kustannuksia. Kilpailu on pudottanut
yksikköhintoja, mutta sovellusalueita ja
käyttötarpeita on tullut koko ajan lisää.
”Tietoturva vaatii lisäpanostusta.
Kahdennettujen ja turvattujen ympäristöjen luonti
kiihdyttää kustannusten nousua. Viruksilta ja
hakkeroinnilta suojautuminen on myös kallista. Nämä
ovat ”ylimääräisiä” kuluja, joita ei alkujaan
ollut.”
Tietotekniikkaakin hallitsee keskittämisen ja
hajauttamisen vuorovaikutus. Tosin syklit ovat
Pölläsen mukaan venyneet aiempaa pidemmiksi.
”Elämme keskittämisen aikakautta. Vaikea sanoa,
mihin se päätyy. On turha arvailla, mikä on
tulevaisuuden teknologia ja tekniikka. Kyse on aina
optimoinnista, jota ratkaisuillamme koko ajan haemme.”
Vähemmän puhetta, enemmän työtä
|