|
Harvard Business Review'n entinen päätoimittaja Nicholas
G. Carr räjäytti kaksi vuotta sitten pommin
keskelle tietotekniikan ja bisneksen suhteesta
vellovaa keskustelua artikkelillaan ”IT Doesn´t
Matter”, ”It:llä ei ole väliä”. Hän
allekirjoittaa sanomansa edelleen.
Kuuluisassa artikkelissaan Carr ei halunnut
väittää, etteikö informaatioteknologian kehitys
olisi vaikuttanut tai vaikuttaisi edelleen hyvinkin
dramaattisesti yritysten tapaan hallita
liiketoimintaprosessejaan. Hän ei vähättele
tietotekniikan merkitystä, vaan asettaa sen omaan
historialliseen kehykseensä.
Parempi myöhään
Seisooko bostonilainen Carr yhä kaksi vuotta
sitten esittämiensä näkemysten takana? Vastaus on
kyllä.
”Halusin sanoa silloin – ja haluan vieläkin
– että yhä halvemmaksi, yhdenmukaisemmaksi ja
ymmärrettävämmäksi muuttuvan tietotekniikan
strateginen merkitys yrityksille vähenee."
Carr arvelee väärinymmärrysten syntyneen
tietämättömyydestä. Jotkut keskusteluun
osallistuneet eivät ole edes lukeneet hänen
artikkeliaan tai kirjaansa. ”Uskon, että keskustelu
on auttanut yrityksiä ajattelemaan tietotekniikan
todellista roolia ja arvoa liiketoiminnassa, vaikka
keskustelun aloitus olikin myöhässä. Olen silti
iloinen, että onnistuin herättämään sen.”
Hyödykkeeksi hyödykkeiden maailmassa
Nicholas Carr on Harvardin kasvatti. Hän luennoi
strategioista, innovaatioista ja teknologioista
ympäri maailmaa, kirjoittaa New York Timesiin tai
Financial Timesiin ja pitää säännöllistä
teknologiakolumnia Business Week Onlinessa.
Carr vertaa tietotekniikan kehitystä muiden
infrastruktuuriteknologioiden, kuten rautateiden tai
sähkövoiman kehitykseen. ”Samankaltaisuus piilee
siinä, miten yritykset ovat niitä käyttäneet.
Alussa niistä irtoaa helpostikin kilpailuetua, mutta
sitä mukaa kuin ne liudentuvat osaksi yhteistä
liike-elämän infrastruktuuria, niiden strateginen
merkitys haalistuu.”
Innovaatioista ei juuri enää kilpailla
|