Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen selvitti EU:n laajentumisen vaikutuksia
Loputkin Baltian kaupan esteet poistuvat toukokuussa
Toukokuinen EU:n laajentuminen, ja etenkin Baltian maiden mukaantulo vaikutttavat merkittävästi suomalaisen elintarviketeollisuuden ja kaupan arkipäivään. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan suomalaiset ovat jo nyt saavuttaneet vahvan jalansijan Baltiassa. Kun loputkin kaupan esteet poistuvat, asemamme vain vahvistuu, mutta lisää kilpailua on luvassa myös kotikentälle.
Toukokuun ensimmäinen on Euroopan kansalaisille merkittävä päivä, sillä silloin Euroopan yhteisö saa kymmenen uutta jäsenmaata. 45 miljoonaa uutta kansalaista merkitsee parinkymmenen prosentin kasvua EU-väkimäärään. Bruttokansantuotteeseen uudet jäsenmaat tuovat kuitenkin vain viiden prosentin lisäyksen.
"Elintasoeron kiinni kurominen on iso juttu, mutta uskon, ettei siihen kuitenkaan tarvita 20 vuotta, kuten komission tutkimukset ennustavat. Teollista tuotantoa ja kauppaa on vapautettu jo ennen virallista jäsenyyttä, joten tietä on jo raivattu valmiiksi", toteaa Mauri Pekkarinen.
Aamiaispöydässä virisi vilkas keskustelu kaupan ja elintarvikealan näkymistä. Selin Fujitsun johtaja Jarmo Lönnfors, jonka takana toimitusjohtaja Osmo Laine Päivittäistavarakauppa ry:stä Muut myötäpäivään: toimitusjohtaja Pekka Pirinen Pauligista, toimitusjohtaja Yrjänä Ahto Fujitsusta, kauppa-ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ja toimitusjohtaja Heikki Laurinen Viestilehdistä.
Loputkin kaupan esteet poistuvat Baltiasta
Suomen elintarviketeollisuudelle ja kaupalle merkittävin muutos on Baltian maiden tuleva EU-jäsenyys.
"Loputkin kaupan esteet poistuvat. Jo nyt yli tuhat suomalaista yritystä toimii Virossa, jatkossa määrä kasvaa. Monet yritykset ovat todenneet, että on parempi toimia paikan päällä kuin Suomesta käsin. Toisaalta myös työvoimakustannukset ovat Suomenlahden takana vain kuudesosa kotimaisista."
Suomella on Baltiassa hyvä sauma toimia, sillä eurooppalaiset elintarvikejätit eivät ole vielä rynnineet sinne.
"Se on jopa vähän yllättävää, mutta toisaalta hieno tilanne meidän kannaltamme. Jalansijamme senkun vahvistuu."
Mauri Pekkarinen on mukana useassa EU:n ministerineuvostossa. Hänen mukaansa virolaiset esiintyvät niissä silmiinpistävän aggressiivisesti vapaan markkinaliberalismin puolustajina.
"Mutta nyt heidänkin on monessa asiassa taivuttava EU:n normeihin", hän toteaa.
Vaikka monta kaupankäyntiä rajottavaa tekijää on poistettu, Suomen hallitus pitää Pekkarisen mukaan tiukan linjan kaikissa elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvissä asioisssa.
"Se on sekä tuottajien että kuluttajien kannalta erittäin tärkeää", hän painottaa.
Suomen markkinat kiinnostavat ulkomaisia elintarviketeollisuuden ja kaupan alan yrittäjiä. Suomalaisen on jatkossa varauduttava siihenkin mahdollisuuteen, että kilpailijoita voi tulla myös uusista "halpa-EU-maista".
Suomi on mahtava tiedon tuottaja mutta huono hyödyntäjä
Kauppa- ja teollisuusministeriö on käynnistänyt pari kuukautta sitten selvitystyön, joka kartoittaa suomalaisen kaupan tulevaisuuden näkymiä. Selvitys valmistuu noin vuoden kuluttua.
"Selvitämme miten tuottavuutemme kehittyy ja pysymmekö mukana eurooppalaisessa kehitysurassa. Muitakin selvityksiä on tehty. Jokin aika sitten tutkimme, miten tuottavuutemme on kehittynyt eri toimialoilla. Oli huolestuttavaa todeta, että olimme esimerkiksi julkisten palvelujen kehityksessä selvästi jäljessä muista eli vasta 13. sijalla. Emme siis todellakaan ole enää niin uljailla sijoilla kuin olemme tottuneet olemaan."
Myös VTT on päätynyt samanlaisiin tuloksiin kun he ovat tutkineet Suomea ict-maana. Olemme mahtava tuottaja mutta heikko hyödyntäjä.
"Tilanne pitäisi korjata etenkin palvelualalla, jossa meillä on käytössämme maailman paras ict-infra. Se pitäisi myös osata hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, jotta voimme vastata uusiin haasteisiin."
Mauri Pekkarinen vieraili Fujitsun 4.4.2004 järjestämässä aamiaistilaisuudessa, jossa kokoontui joukko suomalaisen elintarviketeollisuuden ja kaupan nokkamiehiä.
|