Metsolle globaali talousjärjestelmä
Helsinkiin ja New Yorkiin listattu
Metso-konserni halusi yhtenäistää
taloushallinnon järjestelmänsä. Työ pisti
Fujitsun näyttämään, mihin se globaalisti
pystyy.
”Fujitsu on ollut pitkään Metsolle
tärkeä kumppani Suomessa, mutta meillä ei
ollut Fujitsun kanssa aikaisempaa kokemusta
yhteistyöstä sovelluskonsultoinnissa eikä
etenkään globaaleissa ratkaisuissa”,
projektipäällikkö Hannu Kivimaa
Metsosta kertoo.
Metso toimii yli 50 maassa, joten
taloushallintoon, laskutukseen tai
palkanlaskentaan oli ehtinyt kerääntyä
vuosikymmenten kuluessa monenlaisia ohjelmia ja
sovelluksia.
”Projektilla yhtenäistimme kenttää jo
sen vuoksi, että termeillä olisi koko
konsernissa sama sisältö. Vaikka kyseessä on
globaali ratkaisu, arvioimme Fujitsun eduksi
muun muassa hyvää suomea puhuvan tiimin.
Meidän puoleltamme projektiin osallistuu
kuitenkin niin paljon kotimaista porukkaa, että
arvostimme suomenkielistä tiimiä.”
Perustoiminnot palvelukeskuksiin
Metson kannalta kyseessä on suuri
taloushallinnon kehityshanke.
Perustaloustoiminnot ovat siirtyneet
palvelukeskuksiin Jyväskylään ja Tampereelle.
Perustalous hoitui aikaisemmin omin voimin
jokaisessa yksikössä.
Tampereelle valittiin yhteiseksi
talousjärjestelmäksi SAP, josta Fujitsu teki
Metsolle globaalin mallin.
”Samalla yhtenäistimme muun muassa eri
yksiköissä käytetyt
palkanlaskentaohjelmistot,
maksuyhteysohjelmistot, ostolaskujen sähköisen
kierrätysjärjestelmän sekä teimme
sovelluksen asiakas- ja toimittajarekistereiden
hallintaan. Jyväskylään perustimme nykyisin
käytössä olevaan Baan-järjestelmään
pohjautuvan taloushallinnon palvelukeskuksen,
joka huolehtii Metso Paper -ryhmän ulkoisesta
taloushallinnosta.”
SAP tuli käyttöön tämän vuoden alusta
Metso Minerals -ryhmän neljässä yhtiössä.
Seuraava vaihe oli Drives-yhtiöiden siirtyminen
järjestelmän käyttäjiksi maaliskuussa ja
Automation-yksiköiden mukaantulo huhtikuun
alussa. Muiden yksiköiden vuoro tuli toukokuun
ensimmäisenä.
Aikataulu on ollut tiukka, ja Fujitsun
sitoutunut tiimi on tehnyt pitkiä päiviä.
”Pieni lisämauste tietysti on tullut
siitä, että tämä on ollut ensimmäinen
tämänlaatuinen sovellus”, Kivimaa arvioi.
Suomen yksiköiden käyttöönottojen
rinnalla projekti on käynnistynyt myös
Pohjois-Amerikassa. Aikataulu on Suomen tapaan
erittäin haastava. Hannu Kivimaan mukaan
Fujitsu on ollut myös Pohjois-Amerikassa hyvä
kumppani.
”Vähäisiä ongelmia on ollut lähinnä
tiedonsiirrossa, pyörää on turhaan keksitty
kahdessa paikassa. Edessä on vielä muun
Euroopan ja Aasian mallien sovittaminen
globaaliin ratkaisuun.”
Vahva tuki konsernijohdolta
Kivimaan mukaan Fujitsun puolelta on ollut
mukana kymmenkunta henkilöä ja Metsosta ”välillä
kolminkertainen määrä”.
”Me siirrämme ihmiset myös fyysisesti
toiselle paikkakunnalle töihin, joten projekti
on ollut erittäin vaativa.
SAP-talousjärjestelmää ei voi tehdä omassa
siilossaan, vaan se vaatii kaikkien
järjestelmien avaamista ja muuttamista.”
Hankkeen menestymisen kannalta on Kivimaan
mukaan ollut tärkeää, että sillä on ollut
koko ajan konsernin johdon vankkumaton tuki.
Kokonaishanke tavoittelee säästöjen
lisäksi koko toimintamallin muutosta.
”Talousorganisaation rooli painottuu
puhtaammin bisneksen tekemiseen. SAP puolestaan
virtaviivaistaa prosesseja, harmonisoi tiedon ja
tuo läpinäkyvyyttä.”
Taloushallinnon keskittäminen isompiin
yksiköihin vähentää haavoittuvuutta.
”Yksiköiden talousosastot ovat olleet
yhden, kahden tai kolmen henkilön tiimejä,
joten osaamisen taso on ollut kiinni
yksilöistä. Nyt pyrimme keskittämään
osaamisen palvelukeskukseen. Osaamista
parantavat myös epäviralliset keskustelut
työntekijöiden kesken. Isompi yksikkö tarjoaa
hyville ihmisille paremmat mahdollisuudet
urakehitykseen.”
Kivimaa uskoo, että tämän hankkeen
jälkeen Fujitsu on varmasti entistäkin
varteenotettavampi kumppani. ”Myös
kansainvälisesti.”
» Metson
talousjärjestelmän sovellusten liitoskohdat
haasteellisia
Teksti: Heikki Korhonen
Kuva: JMG-studio
» Metso-konserni
|