Fujitsun Helsingin palvelinkeskuksessa työskentelevä Oona Parviainen jääkiekkoili Suomen Suomen naisten joukkueen keskushyökkääjänä Torinon olympialaisissa. Joukkue tavoitteli mitalia, mutta neljänteen sijaan oli tyytyminen.

Mitalitta jääminen Torinossa kirpaisi Suomen maajoukkuetta, sillä töitä oli tehty paljon.

”Valitettavasti Torinon tuomisina oli vain kokemusta ja diplomi. Mutta aika parantaa haavat. Emme onnistuneet joukkueena. Alkusarjan pelissä Yhdysvaltoja vastaan unelmamme kesti elossa ensimmäiset 50 minuuttia. Sitten vastustaja teki viisi maalia ja joukkueemme selkäranka katkesi”, Oona harmittelee.

Kokemus oli kuitenkin upea ja olympialaisten tunnelma ainutlaatuinen.

”Varsinkin avajaisissa oli tunnelma katossa. Oli mahtavaa seistä muiden urheilijoiden kanssa kentällä ja seurata seremonioita. Myös kiekkohallissa oli hyvä fiilis, koska yleisöä oli suhteellisen paljon. Italialaiset pitivät meidän puoliamme ja kannustivat, se oli mukavaa.”
Kisakylässä suomalaiset olivat yhtä suurta perhettä.

”Eniten olimme tekemisissä curling-pelaajien sekä taito- ja pikaluistelijoiden kanssa. Jouduimme tosin lähtemään kotimatkalle ennen curling-mitalistien juhlintaa. Muiden maiden kiekkoilijoita tapasimme vain jäähallilla. Siellä kuuluisat NHL-pelaajat moikkailivat iloisesti meillekin.”

Suomen naisjääkiekkoilu vielä lapsenkengissä

Ensimmäisen kerran Oona oli olympiaedustajana Salt Lake Cityssä 2002. Sieltäkin tuli neljäs sija, kun olympiamitalit menivät samoihin maihin kuin Torinossakin eli Kanadaan, Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin.
”Kanada ja USA ovat Suomea askeleen edellä, koska siellä jääkiekkoilu on täyspäivätyötä. Suomi ja Ruotsi ovat keskenään tasaisia. Pidemmässä ottelusarjassa häviämme USA:lle tai Kanadalle, mutta yksittäisissä kisoissa voi tulla voittojakin”, hän näkee.

Suomen joukkue valmistautui olympialaisiin leireilemällä paljon.Syksyllä joukkueenjohto sai neuvoteltua leirin Kanadan jääkiekon varjeltuun harjoittelupaikkaan Galgaryyn. Siellä pelattiin viisi peliä Kanadaa vastaan. USA:n kanssa pelattiin neljä peliä ja Ruotsin kanssa käytiin vuoroin vieraissa. Esiolympiakisoissa Torinossa katsastettiin kisapaikkojen toimivuus ja hankittiin tuntuma kaukaloon ja jäähän.

Viekkautta peliin

Naisjääkiekkoilu on taitokiekkoa. Kontaktia saa ottaa rajustikin, mutta taklata ei. Kun taklaukset ovat poissa, taito korostuu. ”Mutta on minua silti levytetty pari kertaa jäänpintaan, varsinkin kanadalaisten toimesta”, hän kertoo.

Suomessa Oona pelaa Espoon Bluesissa. Joukkue on voittanut Bluesilla on seitsemän peräkkäistä Suomen mestaruutta, joista Oona on ollut mukana voittamassa kuutta.

”Olemme tavoitteellisia ja hitsautuneet henkilöinä hyvin yhteen. Jokaisella on kova halu kehittyä ja jokainen on valmis tekemään työtä edistymisensä eteen", hän toteaa seurajoukkueestaan. "Kilpailu harjoituksissakin on kovaa. Joskus tuntuu, että kovimmat pelit pidetään treeneissä."

Omana vahvuutenaan hän pitää määrätietoisuutta ja pelinlukutaitoa. ”Ihmiset, jotka tuntevat minua, sanovat, että olen viekas. Keskushyökkääjänä rakennan peliä, puolustan tai hyökkään. Kovin nopea luistelija en ole, enemmänkin kikkailijatyyppinen.”