ISAP raportoi riskit
Fujitsu käyttää ISAP-ohjelmistoa
oman toiminnan riskien arvioinnissa ja osana
Patja-asiakkaiden palvelukokonaisuutta.
Asiakkaita ovat useat suomalaiset
suuryritykset ja yhteisöt. ISAP on
mahdollista hankkia sovellusvuokrauksena,
mikä madaltaa kynnystä ottaa järjestelmä
käyttöön.
Johdon konsultti Aarno Kansikas
Fujitsusta kertoo, että yritykset
teettivät aiemmin yksittäisiä
auditointeja esimerkiksi tietoturvansa
tilasta. Nyt suunta on kohti jatkuvaa
arviointiprosessia. Vuosittain toistuva
auditointi antaa käsityksen organisaation
tietoturvan kehittymisestä. Riskianalyysi
puolestaan paljastaa, minkälaisia uhkia on
olemassa ja miten ne vaikuttavat toimintaan.
"ISAPin avulla saamme kerättyä
nämä tiedot helppokäyttöisellä
veppikyselyllä. Kohdistamme ja
räätälöimme kyselyn eri kohderyhmille
tapauskohtaisesti", Kansikas sanoo.
"Tarpeen vaatiessa voimme hallita
Suomesta niin Kiinassa kuin Yhdysvalloissa
tehtäviä arviointeja."
AIS Finlandin toimitusjohtaja Pekka
Lehtonen patistaa suomalaisia
aloitteellisuuteen turvallisuusasioissa.
Tietoturva on naapurimaissa paremmalla
mallilla kuin Suomessa.
"Panostukset tietoturvaan ovat
moninkertaisia. Miksi esimerkiksi Ruotsin
kunnat kartoittavat tietoturvansa tason,
mutta täällä asia ei kiinnosta
päättäjiä?"
ISAPilla on laaja käyttäjäkunta
Pohjoismaissa. Asiakkaita ovat muun muassa
Volvo, SE Banken ja Ruotsin Posti. Yksi
suurimmista käyttäjistä on Tukholman
kaupunki. Sen kiinteistöt raportoivat
ohjelmiston avulla vahingoista, kuten
murroista, ilkivallasta ja anastetuista
laitteista.
Kansikas ja Lehtonen uskovat, että juuri
tapahtumaraportointi on monille
organisaatioille hyödyllinen ominaisuus
pitkällä aikavälillä. ISAPilla koottu
tieto erilaisista häiriöistä mahdollistaa
tehokkaan turvallisuusjohtamisen.
Päätöksenteon tukena on tilastotietoa
todellisista tapahtumista.
» Riskienhallintaa
töpselistä
» www.ais.as
» www.aisfinland.fi
|