Pitkän linjan omaosaaja

Marraskuun lopussa Pekka Jantuselle tuli täyteen lähes neljäkymmentä vuotta monivaiheista työuraa ja kuusikymmentäviisi vuotta elämäntaivalta. Eläkkeelle siirtyminen oli edessä. 

Pekan ura alkoi Suomen Kaapelitehtaalla vuonna 1963, kun tietokoneosaston johtaja Kurt "Kurre" Wikstedt palkkasi nuoren valtiotieteilijän kesäharjoittelijaksi ja sen jälkeen Gamma 30 -ohjelmoinnin kouluttajaksi. Ohjelmoijia tarvittiin, sillä vuotta aikaisemmin oli tehty ranskalaisten Bull-tietokoneiden jälleenmyyntisopimus. Myyntitoiminta Suomessa oli lähtenyt käyntiin Raimo Suoniemen vetovastuulla.

2000-lukua Pekka ei tuolloin ajatellut. Siihen hän törmäsi vain silloin, kun pisti Elliottin laskemaan yksinkertaisella ohjelmalla, milloin pääsee eläkkeelle. Vuosi 2002 oli hirmuisen kaukana, ja sitten yhtäkkiä käsillä.

Kouluttajan, ohjelmoijan, systeemisuunnittelijan, sovellusten rakentajan, suunnittelupäällikön ja omaosaajan työt koulivat Pekasta tietotekniikan moniosaajan. Hänen työhistoriaansa mahtuu lähes koko suomalainen tietotekniikka 60-luvun kytkimillä operoitavista tietokoneista alkaen.

Nokian-aikaisia työtovereita:  Helvar Merca Oy:n toimitusjohtaja Kari Lounasmeri (vas.) ja konsernijohtaja Christian Westerlund (oik.) kävivät tervehtimässä Pekkaa läksiäiskahveilla. Christian ja Pekka olivat samaan aikaan ensimmäisellä Gamma-kurssilla.

Koneet isoja, muistit pieniä

Elettiin 60-lukua: esimerkiksi Gamma 30:ssä oli muistia 20 kiloa ja kokoa ison salin verran. Miten ihmeessä muistin sai riittämään?

Ohjelmat tehtiin konekielellä ja pistettiin koneeseen reikäkorteilla. Ei ollut merkkipohjaisia koneita, ei näppäimistöä, ei konsolia. Ohjauspaneelissa oli painikkeita. Käynnistyskäskyt operoitiin naputtelemalla tietyt käskysarjat.

"Ohjelmia testattaessa silmukkaa etsittiin avaamalla koneen kaapin ovet ja katsomalla, missä valot vilkkuvat", Pekka miettii huvittuneena. Haluttu toiminto saatiin syntymään yhdistämällä kytkintaulussa kaksi asiaa johdolla toisiinsa, kuin puhelinkeskuksessa aikanaan. Täältä juontaa se, että Jantunen suosittelee aina ulkoisista modeemia. Siitä näkee heti, tekeekö se mitään.

Reikäkorteista päästiin eroon, kun siirryttiin magneettisiin tietovälineisiin ja symbolisiin ohjelmointikieliin. "Cobolista en ole päässyt eroon ollenkaan", Pekka kehuu aina käyttökelpoista kielivalintaansa.

70-luku toi etäkäytön. Koodit kulkivat linjoja pitkin.

Eräkäsittelyn aikakausi jäi taakse, kun etäkäyttö eli time sharing tuli käyttöön. Ohjelmointia tehtiin päätteellä ja konekeskus oli aivan toisessa paikassa, jopa toisessa maassa. Ohjelmalistat kulkivat edelleen valtion postissa. Pääte oli oman tuotannon Nop 30, jonka sisuskaluista kehittyi aikanaan ensimmäinen nokialainen mikrotietokone.

"Nykyihminen ei osaa kuvitella, minkälaisilla työvälineillä töitä tehtiin. Nyt kaikilla on henkilökohtainen työasema, jossa on riittävästi suorituskykyä. Silti mennään aina äärirajoilla, yritetään toteuttaa sellaista, minkä kapasiteetti juuri ja juuri sallii." Pekan mielestä vuosikymmenien suurin ero onkin työvälineissä. 

70-luvun lopun Mikko-kausi vei Jantusen Pekan asiakasprojekteihin. Ensimmäinen oli Tullihallituksen tuontitullausten konekielinen käsittely Mikolla.

Seuraavana oli VR:n paikanvarausjärjestelmän testaus. Nop 30 -päätteestä oli tehty erikoisviritelmä lipunkirjoitukseen. Erikoista oli se, että lippu kulki kirjoittimessa kahta rataa pitkin edestakaisin.

"Se on ihan varma, että juna lähtee asemalta, toimii teidän lipunkirjoitusjärjestelmänne tai ei. Jos järjestelmä on hidas, asemahallia voidaan laajentaa avaamalla ulko-ovet", Pekka kertoo VR:n projektipäällikön sanailleen.

Myöhästymisestä ja alkuvaikeuksista huolimatta järjestelmä toimi pitkään 80-luvulle.

Mikko jyrää

Haasteellisin projekti oli eittämättä Saimi eli SairaalaMikko.

80-luvulla valtiovalta päätti antaa suomalaiselle tietokoneteollisuudelle mahdollisuuden ja käynnisti Saimin. "Runnottiin kasaan asiakasjoukko, jolle Saimi myytiin. Suunnitelmat tehtiin vahvan vaikuttajan, Kainuun keskussairaalan Irja Kilpeläisen kanssa. Toinen vaikuttaja oli Keski-Pohjanmaan keskussairaala ja Marjatta Petäjäniemi, vaikuttaja edelleenkin", muistelee Pekka. "Mikon niukka kapasiteetti ei riittänyt pyörittämään Saimin hallinnon sovelluksia, minkä vuoksi sovellukset jaettiin useammalle Mikolle. Haastetta lisäsi myös asiakkaiden vastustus." 

Kymmenen vuotta Saimin kanssa opetti. Sovellukset tulivat niin tutuiksi, että niistä pystyi keskustelemaan kenen tahansa asiakkaan kanssa niin, että kumpikin osapuoli ymmärsi.

Riimi oli Mikon kirjastosovellus, jonka parissa hääräsi ja tuli tutuksi työpari Raimo Inberg – Pekka Jantunen. Myöhemmin Raimo vei Pekan mennessään tulospalveluvapaaehtoiseksi Stadionin ja Lahden hiihtokeskuksen konekeskuksiin.

80-luvulla mikrojen myötä tuli graafinen työskentely. "Kaikki olivat hirmuisen innoissaan Windowsista. Kun näin sen ensimmäisen version, ajattelin, että tuolla tavalla en halua työskennellä", Pekka pohti tuolloin. "Teen yhäti monia pikkuhommia dosissa. Saan melkein halveksivia katseita ja hyvä, etteivät kysy, mikä dos."

"50 henkeä on se raja, jolloin vielä kaikki tuntevat toisensa. Jos ryhmä kasvaa isommaksi, toisia tapaa vähemmin ja tuntee vain ne 50." Tämä havainto on Pekan mielestä pitänyt paikkansa aina. Aikanaan ryhmän ilmapiiri kehittyi luonnostaan hyväksi, koska kaikki olivat samaa sukupolvea, samankaltaisella kokemustaustalla ja samanhenkisiä. Pekan työhistoriassa vaikuttaneita tuttuja läksiäiskahvilla (vas.): Christian Westerlund, Henry Ehrstedt, Martti Näveri, Seppo Mikkonen, Yrjänä Ahto, Markku Virolainen ja Matti Järvinen.

Pomon ja firman nimellä ei juurikaan merkitystä

"Viimeiseen asti olen luottanut mottooni, että kaikista pomoista ja esimiehistä kannattaa pysyä kaukana. Jos pomo tulee juttelemaan, ei hänellä yleensä ole hyvää sanottavaa. Eihän suomalainen pomo kiittele. Itse parhaiten tietää, onko tehnyt työnsä hyvin. Jos meni huonosti, senkin aavistaa."

Esimiehistään Pekka muistaa Eväsojan Erkin persoonallisena suunnittelupäällikkönä. Erkkuri otti asiat rauhallisesti, hosumatta. Liekö tuo pulskien ihmisten myönteinen ominaisuus?

"Kun ICL osti meidät, sen vaikutusta pohdittiin, mutta ei kauaa, sillä töitä oli riittävästi. Silloin perustettiin kriisiryhmä ja saimme kriisihoitoakin. Olimme päivän seminaarissa, jossa konsultti puhui muutoksen merkityksestä", Pekka hymähtää. Muut nimenmuutokset eivät ole työntekoa haitanneet.

Jantusen Pekka, Hiltusen Artzi ja Puustisen Rainer huolehtivat 90-luvun alkupuolella infralaisten omasta tietotekniikasta. Tästä toiminnasta kai muotoutui käsite Patjan omaosaaja.

Viimeiset vajaat kuusi vuotta Pekka on ollut Patja-asiakkaalla omaosaajana. Pienessä organisaatiossa hän on joutunut huolehtimaan kaikista mahdollisista järjestelmistä ja pystynyt käyttämään hyväksi kaikkea oppimaansa.

"Tehtäväkierto on ollut sopivaa, tehtävät riittävän mukavia ja haastavia kaikkina vuosikymmeninä. Olen ajautunut urallani muitten tekemien valintojen mukaan. Muita työpaikkoja ei ole tarvinnut miettiä. Kun suhtautuminen työhön on myönteistä, aina on hauskaa", Pekka vakuuttaa.

"Yksi harrastus päivässä on hyvä, mutta mitähän tekisi koko päivän, kun nousee kuudelta ja tennistunti on illalla yhdeksältä", mietiskelee nuori eläkeläinen.

"Kaipa entiset työkaverit ovat pelikaveria vailla, kun painostavat minua golfin peluuseen. Suhtaudun siihen edelleenkin kielteisesti, mutta olen luvannut kokeilla periaatteella kurssin kautta kentälle."

Aslak-kuntoutuksen läpikäyneen aktiivisen liikkujan voi tavata lenkillä, pelaamassa tennistä, sulkapalloa, kössiä, tai treenaamassa tanssia vaimonsa kanssa. "Kaikki tanssit käyvät, ei kuitenkaan ketsuppi." Tanssitaitoiselle parille järjestyy itsestään tilaa tanssilattialla, Linnan juhlissakin, tietää Pekka kertoa.

Mökillä on juuri valmistunut uusi saunarakennus, eikä muita rakennusprojekteja ole tiedossa. "Se traktorikaivuri vielä puuttuu, jolla pääsisin kaivelemaan ojia."

Raija Orasvuo