|
Terveydenhuoltoon kohdistuvat samat haasteet kuin koko yhteiskuntaan: väestö ikääntyy, henkilöstöpula kasvaa, kustannukset nousevat. Sairaaloiden on muutettava toimintatapaansa vastatakseen näihin haasteisiin. Yksi tapa on potilaiden osallistumisen lisääminen sähköisellä asioinnilla.
Marian sairaalan pilotti, jossa potilas voi täyttää esitiedot sähköisesti, kestää vuoden loppuun. Projektijohtaja, HYKS:n erikoislääkäri Janne Aaltonen (yläkuvassa) uskoo, että myös henkilöstön työstä tulee mielekkäämpää, kun aikaa jää enemmän varsinaiseen hoitotehtävään. Toiminnan tehostumisella saavutetaan luonnollisesti myös kustannusetua. Terveydenhuollon resurssien kohdistuminen tarkoituksenmukaisesti näkyy paitsi suoraan sairaalan taloudessa, epäsuorasti myös veronmaksajien kukkarossa. "Mahdollisuuksia on paljon. Tämä sähköisen asioinnin pilotti on kohdistunut vain Marian sairaalan päiväkirurgian poliklinikkaan, mutta jatkossa tavoitteena on koko HUSin toimintaympäristön interaktiivisuus muun muassa sähköisen asioinnin välineitä hyödyntäen. Mikään toiminto ei saa jäädä yksittäiseksi sirpaleeksi vaan kaikki osa-alueet tulee toteuttaa yhtenäisenä toisiinsa linkittyvänä kokonaisuutena", pohtii Aaltonen. Hän arvioi, että esimerkiksi juuri leikkauspotilaiden esitietojen tehokkaan sähköisen seulonnan avulla voitaisiin vähentää esikäyntejä anestesialääkäreiden tai -hoitajien luona jopa 30–50 prosentilla. Tehtävää sähköisen asioinnin eteenpäinviemisessä on kuitenkin vielä paljon. Olennaista on muun muassa sähköisen esitietolomakkeen kaltaisten yksittäisten palveluiden integroiminen koko HUSin taustajärjestelmiin niin, että tiedonvälitysketjusta tulee katkeamaton. Tavoitteena ihannesairaala Marian sairaalan esitietopilotti nivoutuu luontevasti HUSin laajempaan Ihannesairaala-hankkeeseen. Sen tavoitteena on kehittää erikoissairaanhoitoa niin, että muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin pystytään vastaamaan entistä paremmin ja tehokkaammin. Ihannesairaala sisältää niin potilaiden itsepalveluympäristön luomisen kuin kaikkien prosessien kehittämisen, kustannuslaskennan, materiaalilogistiikan ja itse Ihannesairaala-konseptin hallinnon ja johtamisen kehittämisen. Kyse on visiosta, joka linkittyy tiiviisti HUSin koko strategiaprosessiin. "Olemme koonneet yhteen useita meneillään ja suunnitelmissa olevia kehitysprojekteja, jotka tuovat lisäarvoa siihen, miten sairaala parhaiten toimii ja miten sitä ohjataan ja johdetaan tehokkaasti. Parhaimmillaan Ihannesairaala on kokonainen ajattelutapa eikä vain pelkkä hanke", selittää Aaltonen. "Itsepalveluympäristön osalta tavoitteena on, että vuoden 2008 aikana käytössämme on sellainen infrastruktuuri, joka mahdollistaa erilaisten sähköisten palveluiden tuottamisen."
|