Verottajan sähköisten palvelujen viisi voitokasta vuotta
Fujitsun toimittama verottajan sähköisen asioinnin alusta on ollut käytössä viitisen vuotta. Järjestelmä kattaa tällä hetkellä viisi palvelukokonaisuutta. Sähköisten palvelujen suosio on kasvanut jatkuvasti sekä henkilö- että yritysverotuksessa.
Ensimmäisenä sähköistyi verokortin tilaaminen. Toinen henkilöasiakkaille tuttu palvelu on mahdollisuus täydentää veroilmoitusta verkossa. Yrityspuolella käytössä ovat yritystietojärjestelmän osoitteenmuutokset ja ALVEU-palvelu, jolla suomalainen yritys voi hakea arvonlisäveron palautuksia toisesta EU-maasta. Sekä henkilö- että yritysverotuksen oma-aloitteisissa veroissa palvelee puolestaan verotili verkossa. Verotilin kautta voi muun muassa hoitaa kausiveroilmoitukset.

Verohallinnon apulaisjohtaja Anssi Sahlman ja tietohallintojohtaja Markku Heikura (kuvassa) korostavat, ettei verottaja halua rakentaa erillisiä sähköisiä palveluja. Palvelut ovat osa kokonaisprosessia – mielellään niin, että liittyminen myös asiakkaan prosessiin on jouheva.
”Suurin voimanponnistus ei välttämättä olekaan sähköinen asiointi, vaan se, miten muutamme omia toimintatapoja ja järjestelmiä”, Sahlman sanoo.
Sähköinen maailma ei ole itsetarkoitus
Verottajan tavoitteena ovat paremman palvelun ohella säästöt. Käyttäjämäärältään suurimmat palvelut, verokortti ja veroilmoitus verkossa, ovatkin säästäneet merkittävästi henkilötyötä. Esimerkiksi verokorttimuutoksia on vuosittain noin 1,5 miljoonaa, joista viime vuonna jo kolmasosa tehtiin asiointisovelluksen kautta. Tänä vuonna palvelun suosio on kasvanut peräti viidenneksen.
”Kaikkiaan automatisointi on merkinnyt sitä, että 2000-luvulla verohallinnosta on poistunut noin tuhat henkilötyövuotta”, Markku Heikura kertoo.
Heikuran mukaan verottajan sisällä ykkösasioita on kehittää prosessi paperittomaksi, jolloin työtä pystytään jakamaan sinne missä on kapasiteettia. Nykyään paperimappeja joudutaan vielä liikuttelemaan paikasta toiseen, mutta jatkossa dokumentit skannataan ja digitoidaan. Kun dokumentit löytyvät sähköisessä muodossa käyttöarkistosta, helsinkiläisen verotusta voidaan hoitaa vaikkapa Rovaniemellä.
”Kaikki mitä verovirkailija käsittelee voidaan sähköistää”, Heikura toteaa.
Verokortti vaikka aamuyöstä
Verotilissä on jo siirrytty siihen, että palvelu on automaattisesti sähköistä ellei asiakas nimenomaan halua paperiversiota. Heikuran ja Sahlmanin mukaan pelkkään sähköiseen asiointiin siirtyminen on kuitenkin kaukana tulevaisuudessa. Henkilöasiakkaiden palvelussa paperi säilyy rinnalla pitkään.
”Sähköisyys tuo silti 24/7-palvelua”, Anssi Sahlman muistuttaa.
”Verokorttia voit hakea mihin vuorokaudenaikaan tahansa, tiskillä palvelu on virka-aikaan sidottua. Kun katsoo käyttötilastoja, jotkut tilailevat verokorttia kolmen aikaan yöllä”, Sahlman naurahtaa.
Sähköinen asiointi laajenee pikkuhiljaa kattavammaksi tiiviissä yhteistyössä fujitsulaisten kanssa. Vuodenvaihteessa uudistuu verokortti verkossa-palvelu, ja ensi vuonna kaikki esitäytetyn veroilmoituksen tiedot löytyvät verkosta. Myös verotili kehittyy. Kehitystyötä kuitenkin haittaa epävarmuus rahoituksesta – verottajankin tietohallinnossa elämä on jatkuvaa priorisointia.