2/2008
 
Ympäristö kiittää tehokkuutta
Konehuone
Palvelinkeskus säästää energiaa ja virtualisoi
Ympäristö kiittää tehokkuutta

Tieto- ja viestintätekniikassa ympäristöasiat konkretisoituvat laitetoimituksissa ja logistiikassa. Ympäristöasioiden huomioiminen on osa yrityksen yhteiskuntavastuuta.

PalvelinkeskusOrganisaatiot tehostavat toimintaansa ja pienentävät aiheuttamiaan ympäristöhaittoja esimerkiksi vähentämällä matkustamista ja siirtymällä etäkokouksiin.

Tähän tarvittavat laitteet ja palvelut kuluttavat kuitenkin paljon sähköenergiaa, jonka tuotannosta syntyy päästöjä. Aikansa palveltuaan laitteista tulee jätettä, jota ei pidä kärrätä suoraan kaatopaikalle.

Fujitsussa ympäristöasiat ovat näkyvimmin läsnä tuotepalveluissa eli laitetoimituksissa ja logistiikassa. Logistiikka- ja esiasennuskeskuksen ISO14001-ympäristösertifikaatti varmistaa muun muassa asianmukaisen kierrätyksen laitehankintojen yhteydessä. Laitevalmistajat puolestaan noudattavat esimerkiksi RoHS-direktiiviä, joka vähentää haitallisten aineiden kuten lyijyn käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa.

”Laitetoimituksissa ja logistiikassa ympäristöasiat ovat konkreettisia, ja laitevalmistajat ovat pitkään panostaneet niihin. Palveluissa asia on abstraktimpi”, Fujitsun Palvelutuotannon johtaja Hemminki Sääksjärvi huomauttaa.

”Toistaiseksi yllättävän harva asiakas kysyy meiltä tästä puolesta. On selvää, että tulevaisuudessa ympäristö kiinnostaa asiakkaita enemmän, ja se luo meille painetta”, Sääksjärvi ennustaa.
Sääksjärven mukaan kyse on yritysten yhteiskuntavastuusta. Kilpaillulla alalla Fujitsun peruskivijalat, laatu ja tehokkuus, sisältävät myös ympäristönäkökulman.

”Yritysasiakkaidemme asiakkaat saattavat asettaa omia vaatimuksiaan ja kriteerejään ostamilleen tuotteille ja palveluille. Alihankintaketjun kautta ne koskevat meitäkin. On osa toimintamme laatua, että pystymme täyttämään asetetut vaatimukset myös tältä osin.”

Tehokkuus on puolestaan yksikkökustannusten pitämistä kurissa ja siten esimerkiksi sähkönkulutuksen minimointia. Siitä hyötyvät kaikki osapuolet.

”Monissa yrityksissä tietohallinto ei tiedä, millainen sähkönkulutus ja sähkölasku heillä on. It-budjetista sähkön osuus on tyypillisesti jopa kymmenen prosenttia, mutta sitä ei osata huomioida, koska laskun maksaa kiinteistöosasto. Silloin asia ei ole välttämättä kenenkään hallinnassa”, Sääksjärvi varoittaa.

Lisätiedot
net@fi.fujitsu.com
print Tulosta sivu All Rights Reserved. Copyright © 2008 FUJITSU